keskiviikko 2. lokakuuta 2013

I'm proud of myself!

Joku varmaan nauraa räkäisesti ruudun takana, kun kerron mistä olen ylpeä. Tämä on tosi pieni juttu jollekin, mutta oikeasti suuri juttu minulle, koska olen armottoman laiska ja mukavuudenhaluinen ihminen.
Eilen treenien jälkeen minun piti mennä isovanhempieni luokse tekemään läksyjä ennen seuraavia treenejä. Ensimmäiset treenit minulla oli keskustassa aika lähellä satamaa. elikkä ihan keskustaan ja bussipysäkille olisi ollut matkaa noin kilometri. Minua jotenkin ärsytti ajatus, että kävelen takaisin keskustaan ja sitten kohta huristan bussilla osittain samaa reittiä takaisin päin. 
 photo jouIMG_9174_zpsa68636dd.jpg
Isovanhempieni luokse matkaa keskustasta on ehkä sellaiset kolme kilometriä (wautsi mikä matka) joten päätin sitten kävellä keskustasta sinne. Aluksi ajatus ärsytti tosi paljon sillä vihaan  kävelyä ja mun koululaukku oli ihan tositosi täynnä ja painava, koska siinä oli treeni kamat, koulukirjat ja vielä uusia kirjoja jotka kävin ostamassa. Olkapäähän jomotti jo ajatuskin sen säkin raahaamisesta.

Kuitenkin lähdin kävelemään yksin, pysähdyin Valintatalossa ostamassa ruokaa ja totesin, että tämä kävelyhän on ihan kivaa! Etenkin yksin, ilman kiirettä, kivassa syysilmassa oli ihan hyvä kävellä. Ei hapottanut enkä kuollut. Ja jaksoin vielä illalla pariakrossa ihan hyvin. 
Jotenkin olen aina vaan karttanut kävelyä, enkä vieläkään varmasti lähtisi jos joku kaveri pyytäisi lenkille (ellei ole joku outo poikkeus). Juokseminen on vielä kamalampaa. Koiran lenkittäminen on poikkeus, siinä ei ole ns. päämäärää jolloin yksin kävely koiran kanssa on ihan jees. Lähteminen on aina se suurempi kynnys.
 photo jouIMG_9188_zpsb105366c.jpg

Vaikka asia oli näinkin pieni, kuin kolmen kilsan kävely, ajattelin että onhan mulla syytä olla ylpeä itsestäni. Jos olisin ollut tosi laiska ja väsynyt, olisin varmaan mennyt taksilla tai sitten vinkunut joltain kaverilta kyytiä. Eräs kaverini aina valittaa siitä, etten "jaksa" kävellä minnekään, mutta asiahan ei ole niin. Kyllä minä jaksan, mutta en vain pidä matkojen kävelystä ja haluan mennä helpoimman kautta. Etenkin jos sataa vettä, en varmasti kävele metriäkään ilman sateenvarjoa! Mutta ehkä vielä joskus yllätän hänetkin kävelemällä vaikka aamulla kouluun. Tai edes hänen luokseen. 
 photo jouIMG_9193_zpsa3db1e42.jpg
Naurakoot kaikki mun saavutukselle, olen itsestäni ylpeä ja otan varmaan tavaksi tiistaisittaisen lenkin keskusta-männistö (jos ei sada). Olen saavuttanut jotain, mitä en uskonut tekeväni etenkään pitkän koulupäivän ja treenien jälkeen. Tämä oli pieni askel ihmiskunnalle, mutta suuri askel minulle.

Tähän loppuun vielä sanoisin, että jos ystävänne tekee jotain "suurta" niinkuin minä, iloitkaa hänen puolestaan älkääkä lytätkö hänen iloaan suuresta saavutuksestaan tyyliin "no wau mä kävelen joka päivä sinne ja sinne ja sinne että hei kolme kilsaa ei ole matka eikä mikää, hahaha". 

Ihanaa keskiviikkoa kaikille♥

2 kommenttia: