torstai 3. heinäkuuta 2014

Kuopio Wine Festival

jouG0020579 jouG0060614 jouG0160690 viinijuhlat
Kuopiossa järjestetään vuosittain Viinijuhlat Kuopion Satamassa. Joka vuosi paikalle tulee porukkaa ympäri Suomea maistelemaan erilaisia, tietyn teeman mukaisia viinejä, chillaamaan ja nauttimaan mukavasta ja siististä festarimeiningistä. Viinifestarit ovatkin koko ikäluokan festarit, ikäraja alueelle oli (tottakai) k-18. Tänä vuonna teemana oli Croatia & Slovenia.

Tänä vuonna Viinijuhlilla esiintyi (tai esiintyy, pippalot loppuvat nimittäin vasta lauantaina) mm. Paula Koivuniemi, J. Karjalainen, Erin, Jenni Vartiainen, Juha Tapio ja Cheek. Itse kävin kuuntelemassa noista neljää viimeisintä ja oli kyllä huikea meno! Cheek esiintyi toissapäivänä, eli tiistaina kuten Erin. Se oli ensimmäinen Cheekin keikkani, ja olen ihan tyytyväinen menoon. Vesisateesta huolimatta jengi jaksoi pomppia ja hoilata Mukava oli mennä autoon melkein litimärkänä... :)

Eilen taasen olin vanhempieni ja tätini kanssa kuuntelemassa Juha Tapiota sekä Jenni Vartiaista♥. Molemmat olivat lavalla todella hyviä ja saivat yleisönkin mukaan hyvin. Juha Tapio soitti ensin ja Jenni oli illan viimeinen esiintyjä. Keikkojen välissä maisteltiin erilaisia viinejä ja mentiin yhteen telttaan kuuntelemaan erästä bluesbändiä ja jammailtiin samalla kun herkuteltiin Burekeilla  ja Cevapcici pitalla. Ai nam!

Ainut miinus mitä juhlilla oli, oli hieman epäkohteliaat juhlijat. Isäni ja tätini saivat punaviinit, vahingossa, päällensä hieman vanhemmalta pariskunnalta, eikä pariskunta pyytänyt oikein edes anteeksi valkoisten vaatteiden pilaamista. Harmittavaa tuollainen, kun aikuiset ryhtyvät aukomaan päätä omien virheiden takia. Kuulemma ei kannata tulla viinijuhlille, jos haittaa että punkut lentää päälle...

Kuitenkin viinijuhlista jäi hyvä maku suuhun, ja ensi vuonna uudestaan on pakko mennä! Kiinnostaa jo nyt, mikä teema napsahtaa ensivuodelle... Olen ryhtynyt pitämään viinistä paljon enemmän kuin ennen. Etenkin punkku on minun mieleeni!

Jos satutte Kuopioon eksymään, niin käykäähän noilla festareilla. Tänään siellä olisi vielä Paula Koivuniemeä ja Popedaa. Itse en pääse enää tänä vuonna, koska töitä ja muita menoja niin paljon.

~Taru

4 kommenttia:

  1. viini!♥ etenkin valkkari on miun mieleen ;)
    kivan kuuloinen tapahtuma ja esiintyjät tekevät siitä varmasti vieläkin mahtavamman :) ja noita epäkohteliaita tyyppejä aina riittää, vaikka kyllähän se harmittaa jos vaatteet menee toisten takia pilalle eikä edes anteeksi pyydetä.:( ehkä he olivat sitten jo juoneet sitä viiniä jonkin verran ja rupesivat siksi räyhäämään! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olin aluksi valkkarin ystävä, mutta punkku (päänsäryistä huolimatta)on nyt vienyt sydämen <3 suosittelen kyllä joskus käymään noilla Viinijuhlilla! Esiintyjät on joka vuos kyllä varsin hyviä :) kunhan noita räyhääviä vanhuksia ei ollut nii ilta olisi ollut täydellinen... Jotkut ei vaan tiedä rajojaan alkoholin kanssa:/

      Poista
  2. Ite en pysty viinejä juomaan, mutta kuulosti kyllä silti hauskoilta festareilta. :) Ja toi ihmisten (ja vielä aikuisten!) huono käytös on niin tuttu juttu. Himos-festareilla töissä kun oon niin oon nähny vaikka mitä törkeitä juttuja -.-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa käydä;) joo voin vaa kuvitella millasta siellä näkee:o

      Poista