torstai 4. joulukuuta 2014

Faith

jouIMG_8478 jouIMG_8381 jouIMG_8383

Pari viikkoa sitten menin ensimmäistä kertaa ottamaan itselleni tatuoinnin. Olin miettinyt tätä jo kauan, mutta en vain koskaan saanut itseäni varaamaan aikaa. Eräs aamu kuitenkin heräsin "valaistuneena" ja päätin että varaan ajan samana päivänä. Sain kuin sainkin itselleni varattua ajan, joka sattui jo muutaman päivän päähän.

Tatuointiin meno jänskätti ihan tosi paljon, olin ehkä liikaa katsonut Suomen rumimpia tatuointeja ja kuullut kauhutarinoita, miten väri voi levitä ihon alle väärin ja kaikkea muuta. Pelkäsin myös sitä kipua, sillä olen melko kipuherkkä. Onneksi kuitenkin kaikki pelot ja jännitykset lähtivät pois! Tatuoinnin otin Kuopion Tino's Tattoo-liikkeessä. Olin kuullut nimittäin ystäviltäni paikasta pelkkää hyvää :)

Miksi sitten päädyin tällaiseen ristiin?
Vaikka en ole mikään uskonnollinen ihminen, uskon silti johonkin suurempaan voimaan, jolla on vaikutusta elämäämme. Itse ajattelen sen olevan Jumala, tai ainakin jonkinlainen suojelija. En tosin sinänsä usko, että sillä olisi ihan kaikki valta. Uskon myös siihen, että jokaiselle on annettu jo etukäteen tietty määrä päiviä, eli tavallaan uskon kohtaloon. Tälle asialle mielestäni tämä Jumala tms. Ei voi mitään.

Mielestäni kuolema ei ole elämän loppu. En vain voi ymmärtää, että kaikki tietoisuus, muistot ja sellaiset  loppuisivat kuolemaan. Eihän tietoisuus, joka ei tavallaan voi kuolla, voi kuolla? Olen hyvinkin varma siitä, että tietoisuus jatkuu jollakin tavalla jossakin missä lie kuoleman jälkeen. Joillakin kuolelleilla on sitten mahdollisuus käväistä täällä meidän luonamme aaveina, enkeleinä tai miksikä niitä haluaakaan kutsua. Uskon siis myös paranormaaleihin juttuihin, henkiin ja sellaisiin. On hyviä sellaisia ja sitten vähemmän hyviä.

Koska uskon hyvään, uskon myös pahaan. Tosin ajattelen vain siten, että tällaiset "pahat henget" eivät ole vain saanut vielä rauhaa, eivätkä heidän sielunsa usko mihinkään suurempaan. Tämän takia jonkinsortin pahuus saa ne häiritsemään joidenkin ihmisten elämää. He eivät välttämättä hyväksy omaa kuolemaansa ja ovat katkeria. Uskon silti, että jossain vaiheessa nämäkin saavat rauhan.

Isoäitini on opettanut minua uskomaan tähän hyvään puoleen. Olen itsekin huomannut, että uskominen johonkin auttaa vaikeina aikoina ja antaa toivoa. Uskossa ja rukoilussa ei ole mitään hävettävää, eikä minuakaan yhtään hävetä/nolota kertoa teille miten minä uskon. Usko on niin henkilökohtainen asia, ettei sitä voi kukaan tuomita. Kukaan ei voi väittää, ettei uskoisi mihinkään, jokaisella on jokin johon uskoa. Mihin sinä uskot?

~Taru



4 kommenttia:

  1. Hieno on tatuointi ja hyvä että rohkaistuit ottamaan kaikista kauhumielikuvista huolimatta :) Ja ihana juttu, että tatuoinnilla on sinulle henkilökohtainen merkitys ja tärkeä sellainen. Itse uskon myöskin samalla tavalla, että meitä on suurempi voima ohjaamassa ja elämä ei lopu kuolemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Kiva kuulla, etten ole ainoa joka uskoo näin!

      Poista
  2. onpa hieno tatutointi ja upea merkitys sen takana<3 itsekin tahdon uskoa että kuoleman jälkeen on vielä jonkinlaista elämää, mietin usein että sitten kun kuolen, näenkö taivaassa kaikki jo kuolleet sukulaiseni, jossa he viettävät ns. "omaa elämää"? :D hyvää joulun odotusta sinne päin<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näiden kuoleman jälkeisten juttujen kanssa meinaa aina pieni pää räjähtää! Miettimistä on asiassa niin paljon :D Usko on jännä asia kun ei välillä tiedä mihin uskoa. Ihanaa joulun odotusta sinnekin♥

      Poista