lauantai 13. joulukuuta 2014

Torstain ostoksia

Reissu isoäidin kanssa Matkukseen ja Ikeaan oli torstaina antoisa. Mukaan tarttui joululahjojen lisäksi myös tavaraa omaan käyttöön, kotiin ja ihan itselle. 

Harmittaa, että niska on jumahtanut ihan tosi pahasti nyt, en saa päätä käännettyä. Buranaa pitää syödä kuurina ja iltaisin täytyy ottaa napaan vielä relaxanttia, naminami... Isoäitini kantoi jopa kassini torstaina, vaikka kyllä kielsin, kun niskaani sattui ihan kamalasti. Oli aika noloa kun vanhus kantoi nuoren tavarat kauppakeskuksessa! Nyt kuitenkin olen sairaslomalla tämän viikonlopun, ihan tosi outoa ja tylsää kun ei ole töitä. En ole tottunut näin rentoon meininkiin vapainakaan viikonloppuina, yleensä on aina jotain järjestettävää tai menoa.

jouIMG_8616

Nämä korvakorut löytyivät BikBokista 50% alennuksella. Nämä oli niin nätit, että piti napata ne mukaan. Tiedänkin jo, millaiseen asuun nämä tulevat sopimaan kuin nakutettu. Toivottavasti korva kestää, sillä ihan kevyimmästä päästä nämä korvakorut eivät ole.

jouIMG_8618

Makkarin tuplaverhotanko sai nyt toiset verhonsa. Ikeasta löytyi tällaiset kivat valkoiset verhot mustilla kuvioilla. Olin pitkään haaveillut Vallilan verhoista, joissa oli koivunrungon kuvia, mutta ne olivat liian kalliit kukkarolle. Ikeasta onneksi löytyy aina kaikkea kivaa halvalla, eivätkä nämä verhotkaan maksanut kuin 9,99€.

jouIMG_8622

Ikeasta lähti mukaan myös uusi matto vessaan, tällä kertaa pinkin värisenä. Se sopii tosi kivasti harmaiden lattialaattojen kanssa, uskokaa pois. Vessassa mulla on myös teko-orkidea, josta löytyy ripaus pinkkiä, niin ne sopii myös kivasti toisiinsa. Pitäisi vielä hommata pinkit tai harmaat pyyhkeet tuonne.

Sohvalle kaipasin huopaa, ja sellainen löytyi ylläripylläri taas Ikeasta. Hintaa tällaisella huovalla oli vaivaiset 1,79€, joten kauaa ei tarvinnut itselle ostopäätöstä perustella. Kaiken lisäksi tämä sopii täydellisesti kämppäni väreihin.

H&M Homesta lähti mukaan jo aiemmin himoitsemani paljetteja täynnä oleva tyynynpäällinen. Kuten ajattelinkin, sohvan nurkkaan tämä sopi passelisti. Vielä kun saisi tähän ne verhot ja maton, niin voisin esitellä asuntoani kokonaisuudessa myös teille.

jouIMG_8624

Kirjahyllyyn löytyi Ikeasta myös servettiteline (kyllä, ruokapöydälleni ei mahdu ja yksi taso puuttuu vielä keittiöstäni, niin joudun pitämään servettejä kirjahyllyssä) sekä joulukaktus valkoisessa ruukussa. 
Saa nähdä, selviääkö tuo kaktus edes jouluun saakka. Olen tunnetusti hyvä tappamaan kasvit. Ehkä kämppäni ilma ei vain sovellu minkäänlaisille huonekasveille. Olen onnistunut tappamaan myös viisi kaktusta porukoilla asuessani. Viherpeukaloa minusta ei vain saa :D

Mitäs pidätte ostoksista?

~Taru

2 kommenttia: