tiistai 31. maaliskuuta 2015

Mikä ihmeen PartyLite?

Aloitin tammikuussa hieman hetken mielijohteesta uuden lisätyön opiskelujen ja töiden lisäksi, aloitin itsenäisenä PartyLite-konsulttina kosmetologini kannustamana. Olin ihan ulalla aluksi, mikä koko homma oli ja lähinnä minua kiinnosti halvemmalla saatavat somisteet ja kynttilät, mutta homma kuitenkin kiskoi mukanaan hieman enemmän. Vielä on alkukankeutta huomattavissa, mutta pikkuhiljaa tässä kehittyy.

jouIMG_0198
jouIMG_0216

No mikä ihmeen PartyLite?
Aika harva loppujen lopuksi edes tietää PartyLitesta mitään ja jos tietää, niin todella vähän. Tosiaan PartyLitella on ihana valikoima kaikenlaisia kynttilöitä, somisteita sekä tuoksutuotteita, kuten tuoksuvahoja ja liinavaatesuihkeita. Tuotteita voi sitten tilata kutsuilta, jotka innokas emäntä järjestää kotonaan, työpaikalla, tms. taikka konsultin verkkokaupasta.

Kutsuilla emännän hommiksi ei jää kuin tarjota halutessaan juotavaa ja syötävää vieraille ja myöhemmin jakaa tilatut tuotteet vieraille. Emäntä saa tästä hyvästä tavallaan korvaukseksi muhkeat emännänedut, joilla hankkia kotiinsa tai lahjaksi jotain kivaa tuotevalikoimasta. Elikkä suoramyyntiä siis tämä homma.

jouIMG_0194
jouIMG_0223 jouIMG_0232 

Innostuin tosiaan puolivahingossa ja aika extempore aloittamaan konsulttina. Kävin sukulaiseni kutsuilla muutamaa viikkoa aiemmin, joissa tutustuin ensimmäistä kertaa PartyLiteen. Ajatuksenani oli järjestää itse kutsut ystäville ja sukulaisille joskus kevään mittaan, mutta kosmetologini kertoi minulle ripsihuollon aikana liikaa hyvää konsultin hommasta, joten ripsihuollon jälkeen kirjoitimme konsulttisopimuksen ja PartyLite-urani sai alkaa. Olen vielä tosi alussa urallani, mutta jo nyt tämä on tarjonnut minulle paljon. Olen tienannut parhaimman tuntipalkkani koskaan, tutustunut uusiin ihmisiin ja saanut ihan hirveästi inspiraatiota muilta konsulteilta, emänniltä ja asiakkailta. Iso kiitos siis Helille, yksikön päälliköllemme, joka minut aivopesu mukaan<3

jouIMG_0195 jouIMG_0197
jouIMG_0227 

Maaliskuussa kävin kurkkaamassa erään PartyLite-kiertueen, josta sainkin paljon ideoita kevääseen. On ihan hölmöä ajatellaa, ettei kynttilöitä voi kesällä polttaa. Kynttiläpurkit soveltuvat saunaankin, jossa yleensä on pimeämpää kuin ulkona. Minusta kynttilät ovat ympärivuotinen juttu!

Tässä kuussa pidimme yksikön johtajamme ja yhden toisen konsultin kanssa myös Pop Up-kutsut Earth Hour-teemalla. Varattiin Kuopion keskustassa tila, johon kutsuimme vieraita tutustumaan PartyLiteen ja tekemään ostoksia. Huomenna onkin aika laittaa tilaukset menemään! Pop Up-kutsuilla minun osuutenani oli kertoa lyhyesti hieman pikakutsujen ideaa ja tuoda itseleivottuja muffineita. Tosiaan konsultit voivat järjestää emännän/isännän toiveen mukaisesti myös pika- deco tai tuoksubaarikutsuja perinteisten kutsujen sijaan. Itse haluaisin joskus pitää nuo tuoksubaarikutsut, ne kuulostavat tosi siisteiltä!

jouIMG_0202 

Syksyllä olen lähdössä PartyLiten konferenssiin yhdessä muiden konsulttituttujeni kanssa ja syksyllä on kanssa suunnitelmissa järjestää uudestaan Pop Up-kutsut syksyisemmällä teemalla pienellä konsulttiporukalla. 

Jos jotakuta kiinnostaa järjestää Kuopion alueella PartyLite kutsut kotonaan, niin tulen mielelläni konsultoimaan. Yhteyttä voi ottaa ihan sähköpostitse ;)

Onko muille PartyLite jo tuttu?

~Taru

torstai 26. maaliskuuta 2015

Copenhagen / part 3

Mitähän Kööpenhaminasta teille vielä kertoisi? En voi sanoa, että tuntisin kaupunkia vielä kovin hyvin, tai että tietäisin matkustamisesta niin paljon, että voisin ryhtyä kunnolla neuvomaan muita matkailun saloissa. Ehkä voisin kuitenkin muutaman vinkin jakaa teille, jotka opin tuon matkan aikana. Toivottavasti tykkäätte ja toivottavasti näistä on edes pikkaisen hyötyä :)

jouIMG_0153 jouIMG_0154

Hintataso & Valuutta
Hintatasosta minulta kyseltiinkin jo aiemmin kommenteissa. Tanskassa on siis käytössä Tanskan kruunu (DKK). Yhdellä eurolla saa noin 7,4 kruunua, riippuen ihan päivästä. Kannattaa aina katsoa missä paikoissa vaihtaa valuuttaansa. Jotkut paikat, kuten jotkut lentokentät, vetävät ihan hirveästi välistä rahaa ja kurssi ainakin Helsinki-Vantaalla oli vain 6,5 juuri tämän "vaihtopalkkion" takia. Me oltiin ihan sikatyhmiä, kun vaihdettiin paljon rahaa lentokentällä. Ennen lähtöä vielä puhuttiin ettei saa vaihtaa kuin taksimatkan verran rahaa, mutta yön valvomisen jälkeen ei aivot enää lentokentällä toiminut...

Niin joo siitä hintatasosta. Tanska on yksi kalleimmista EU-maista, taisipa olla jopa EU:n kolmanneksi kallein maa. Ei me suomalaisetkaan kovin kaukana perässä tulla, ollaan oltu puoli vuotta sitten sijalla 5. Hintatasoero ei ollut kovin suuri, aika pitkälti samoja hintoja etenkin kosmetiikassa. Hajuvedet olivat kalliimpia (tai niistä sen huomasi paremmin) ja BikBokissa huomasin kanssa, että Suomessa säästän kyseisestä vaatteesta parikin euroa.

Ruoka ja juomat olivat hyvin samanhintaisia kuin Suomessakin. Alkoholi oli kaupoissa samanhintaista, ravintoloissa myös. Ihan kaikkia hintoja en katsellut ja vertaillut, mutta voisin tällein tiivistää Tanskan olevan suunnilleen samoissa hintaluokissa sekä pikkaisen kalliimpi kuin Suomi.

jouIMG_0123 jouIMG_0148

Liikkuminen
Kööpenhaminassa ei tosiaankaan tarvitse autoa tai taksia mihinkään! Kävellen pääsee helposti kulkemaan keskustan alueella ja vähän pidemmälle pääsee kätevästi metrolla, junalla tai bussilla. Lentokentältäkin pääsee suoraan metroon ja metrolla sitten keskustaan. Julkinen liikenne Tanskassa ei kuitenkaan ole ihan maailman halvinta, joten jos kelit sallii ja liikenteen seassa ei pelota polkea, kannattaa vuokrata pyörä. Kööpenhaminassa oli pyöräilijöitä enemmän kuin missään olen aiemmin nähnyt. Pyörä on vielä siitä hyvä, että jos jollain kohdalla ei olekaan pyörätietä, voi pyörää aina taluttaa sen matkaa kunnes pääsee takaisin sallitulle alueelle polkemaan. Ensi kerralla itsekin vuokraan pyörän (kun toivottavasti on lämpimämmät kelit kuin tällä kerralla) ja aion polkea koko Kööpenhaminan läpi!

jouIMG_0159 jouIMG_0160

Syöminen
Kööpenhamina on täynnä ihania kahviloita ja ravintoloita! Istahdimme Reetan kanssa eräänä iltana pieneen kahvilaan, jonka nimi oli Kopamok (tai ainakin Google Maps kertoi niin) ja siellä sai aivan ihanaa jääteetä. Myös keskustammassa oli paljon ihania kahviloita, joissa pysähdyimme. Kaikkien niiden nimiä en tosiaankaan muista, olisi pitänyt pitää kirjaa.

Suosittelen käymään Nyhavnilla, mistä pääsee myös venereissujen kautta tutustumaan kaupunkiin. Nuo kuvat, joissa on veneet ja kaksi viimeisintä kuvaa ovat itseasiassa juuri sieltä. Se oli ehkä koko Kööpenhaminan parhain kahvittelupaikka, sopivan tunnelmallinen. Mikä parasta, siellä oli jo terassit auki, joten tämän neidin terdekausi on jo auki♥ 


Oisko teillä lisättävää johonkin kohtaan? :)

~Taru

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Copenhagen / part 2

asu200315 jouIMG_0120
Blazer - Vero Moda / Top - Gina Tricot / Jeans - Pieces / Boots - Migant / Bag - Jouni Exclusive / Jewellery - Gina Tricot, Ur&Penn

Ihan noin lämmin ei Kööpenhaminassakaan vielä ollut, että olisi voinut koko päivän liikkua ulkona pelkällä jakulla. Tuossa päällä minulla oli vielä musta trenssi ja kaulahuivi. Olin jopa hieman yllättynyt, miten viileät ilmat tuolla oli vielä tähän aikaan vuodesta, vaikka eihän vielä olekaan kuin vasta maaliskuu. Tulisipa jo kevät kunnolla!

Rakastan tätä jakkua yli kaiken♥ Löysin tämän kerran ihan vahingossa Vero Modasta ja rakastuin tähän heti ensi sovituksella. Harvoin löydän jakkuja, jotka istuvat ihan täydellisesti. Kyllähän niitä siis löytyy, mutta harvemmin ensimmäinen jakku jonka hyllystä kaappaan sovitukseen, istuu näin hyvin. Tämä jakku pääsee kyllä tulevaisuudessa kovaan käyttöön, olen jo suunnitellut muutamia asuja tämän jakun ympärille. Niitä näette sitten myöhemmin.

Perjantaina käytiin päivällä shoppailemassa (vaihteeksi) ja illalla suuntasimme ystäviemme luokse istumaan iltaa. Tutustuttiin Thaimaassa pariin tanskalaiseen, joita sitten kävimme moikkaamassa samalla reissulla. Oli ihan mukavaa, harmi vain etten puhu tanskaa. Olisi ollut kiva ymmärtää jotain, mitä porukka höpötti. Onneksi he kuitenkin puhuivat meille ihan englantia, ettei tarvinnut koko iltaa tuppisuuna istua. Tosin itse istuin osan iltaa, sillä olin ihan tosi väsynyt koko sen päivän...

Mitä pidätte asusta? :)

~Taru

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Copenhagen / part 1

jouIMG_0081 jouIMG_0077 jouIMG_0074 jouIMG_0079 jouIMG_0084 jouIMG_0091 jouIMG_0083

Heippatihei vaan taas!

Tänä aamuna klo 4:30 pääsin kotiin ja omaan sänkyyn nukkumaan rankan kotimatkan jälkeen. Lennettiin Kööpenhaminasta Suomeen sunnuntai-iltana ja lähdettiin heti laskeutumisen jälkeen ajamaan yötämyöten kohti Kuopiota. Voin sanoa, että hyvin nukutti tänään ripsihuollossa!

Oltiin Reetan kanssa pidennetyllä viikonloppureissulla tosiaankin Kööpenhaminassa. Yövyttiin pienessä Best Westernin Mercur hotellissa, kävelymatkan päässä keskustan shoppailukadulta. Saatiin hyvin liikuntaa tuolla reissulla kun pyörittiin kaupasta toiseen ja hotellilta syömään jne, Tuolla kyllä pärjää tosi hyvin jalkaisin, ei missään nimessä kannata maksaa turhaan mistään taksista, niin kuin me tehtiin lentokentältä hotelliin matkalla. Oltaisiin päästy metrolla ihan lähelle, mutta hyvähän se on olla näin jälkiviisas.

Lähdimme torstaina ajamaan Helsinkiin kolmelta aamulla ja itse kohteessa olimme jo puolen päivän jälkeen. Ai että meillä oli onnea ja huoneemme oli valmis jo saapuessamme. Ei tarvinnut venailla huoneen saatia ja päästiin lähtemään syömään melko pian. Meillä ei ollut käryäkään minne suuntaan kävellä ja suuntavaistomme on mitä on, niin alkumatka näytti jo hieman epätoivoiselta. Kuitenkin saimme suunnistettua Storgetille (en osaa tehdä sitä hienoa o-kirjainta...) ja pääsimme vihdoinkin syömään.

Ruuan jälkeen kierreltiin hieman paikkoja ja lähdimme ajoissa hotellille nukkumaan. Kuten joku saattoikin jo instagramista/facebookista huomata, oli ensimmäisenä yönä meillä hieman draamaa. Puolen yön jälkeen pärähti palohälytys soimaan, joka tosin oli sitten väärä hälytys. Onneksi!

Lisää juttua tuosta Köpiksen reissusta tulee tässä lähiaikoina. Luvassa ainakin asukuvia, ostoksia, vinkkejä ja lisää kuvia♥ Rakastuin tuohon kaupunkiin ja lähden varmasti vielä uudestaankin. Kaikkea ei ehditty nähdä eikä kokea. Ensi kerralla sitten :)


Oletteko te käyneet Kööpenhaminassa? Mitä piditte?

~Taru

tiistai 17. maaliskuuta 2015

White Poncho

Mulle vaatteissa yksi tärkeä asia on niiden monikäyttöisyys. En usein osta paitaa tai muuta vaatekappaletta vain yhtä tilaisuutta varten, vaan yritän miettiä, olisiko siitä minulle hyötyä myös tulevaisuudessa. Vaikka olen nykyisin aika impulssiostaja, en osta ihan täysin turhia vaatteita/kosmetiikkaa. Kaikki on kuitenkin kallista, eikä ihan näin opiskelijan budjetilla ole varaa täyttää vaatekaappia turhilla vaatteilla.

jouIMG_0045
asu1503
Poncho - H&M / Jeans - Pieces / Heels - DinSko / Bag - Guess / Watch - Glitter / Sunglasses - H&M

Kevään yksi ehdottomista suosikkivaatteistani on ollut alennusmyynneistä hankittu H&M:n valkoinen neuleponcho. Se on juuri sopivan lämpöinen, mutta ei liian kuuma takin alla väljyytensä vuoksi. Pocho on kanssa rento, mutta sopii hyvin niin kouluun kuin kahvitteluunkin, tykkään tosi paljon tästä. Tämä on juuri sellainen monikäyttöinen, vedän tämän joskus kotonakin iltaisin päälle lämmittämään♥

Ponchon kanssa aika kivasti kävivät nämä beiget Piecesin jegginssit ja ruskeat korkonilkkurit. Ihana, kun enää ei ole ihan niin liukasta kuin muutama viikko sitten, niin pääsevät nuokin kengät ulkoilemaan pitkästä aikaa. Kengät ovat todella liukkaat, joten jäällä noilla ei kyllä kävellä!

jouIMG_0040 jouIMG_0053
Kynsillä Yves Saint Laurentin lakkaa, sävy 11 Rose Futuriste

Geelikynsistä jouduin itselläni luopumaan nyt vähäksi aikaa. Teen varmaankin kevään mittaan lisätunteja Hesburgerilla, jossa ei geelejä eikä kynsilakkoja saa töissä olla. Kynsilakat pääsee siis muina päivinä kaunistamaan kynsiäni pitkästä aikaa. Omistan ihan kamalasti kaikkia kivoja kynsilakkoja, mutta hirveän vähän niitä on tullut kyllä käytettyä. Nyt kynsilakkavarasto alkaa vihdoin pikkuhiljaa taas tyhjentyä. En aio (niin varmaan...) ostaa uusia, ennen kuin olen vamhoja saanut pois käytettyä. Tosin nyt kevään uutuussävyt ovat aika koukuttavia♥

jouIMG_0044

Tänään meillä oli koulussa juridiikan ryhmätyön esitelmä ja illalla vielä pienimuotoinen tuutorikoulutus Amarillossa. Huomenna olisi sitten koko päivän kestävä virallinen tuutorikoulutus edessä ja sitten vielä yöllä lähtö kohti Helsinkiä! Torstaina nimittäin aamupäivällä lähtee lento kohti Tanskaa, vähänkö ihanaa♥ Reissupostauksia siis tiedossa taas lisää tänne bloginkin puolelle ensi viikolla.


Mitä pidätte tästä asusta?

~Taru

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Friday 13th

Miten teidän epäonnenpäivä meni eilen? Mulla se meni ihan mahtavasti!
Epäonnesta ei ollut tietoakaan ja olin positiivisella tuulella lähes koko päivän. Voisin melkein nimetä tästä lähtien 13. perjantait onnenpäiviksi, viis taikauskosta. Ainut mikä ei eilen oikein onnistunut, olivat nämä asukuvat. Unohdin nimittäin aurinkolasit laukkuun kun mentiin kuvailemaan, jolloin lopputuloksena olikin sitten liuta siristelykuvia.

Aamulla olisin halunnut laittaa päälleni mustan sifonkipaidan (pitkillä hihoilla), mutta en omista sellaista. Onneksi blondiaivot surisivat superkierroksilla ja keksin vetää sifonkitopin alle ihan perus mustan pitkähihaisen! Kaverit eivät aluksi edes tajunneet, että kyseessä oli kaksi eri paitaa. Kuvista tuon rajan erottaa aika selvästi, mutta hyvin ajoi tämä yhdistelmä asiansa.

jouIMG_9916 jouIMG_0004

Eilisen päivän hyvä onni lähti käyntiin itseasiassa jo torstaina. Olimme tulossa Reetan kanssa salilta illalla ja jutellessamme ulkona katsahdin taivaalle ja näin ensimmäiseen kertaan moneen vuoteen tähdenlennon! Olin ihan fiiliksissä ja tottakai laitoin toiveen matkaan, toivottavasti sekin joskus toteutuisi♥

Perjantaiaamu meinasi jo näyttää siltä, että päivä menee päin pyllyä. Unohdin puhelimen ja kahvin kotiin kouluun lähtiessä ja jouduttiin sitten Sannan kanssa kääntymään hakemaan ne. Myöhästyttiin melkein koulusta, mutta onneksi vain melkein! Iltapäivällä kävin taloushallinnon ja matematiikan tentissä, jossa matematiikan osio tuntui ihan liian helpolta. Yhden virheen kyllä tiedän jo etukäteen, mutta jospa tentti menisi muuten läpi. Jäi ihan ookoo fiilis!

Koulun jälkeen painuin salille tekemään keskivartalotreenin, sillä tuloksella että vatsalihakset kramppasivat lopussa aika ilkeästi. Kyllä huomaa, ettei ole enää niin hyvässä kunnossa kuin aiemmin. Nyt onneksi saa skarpattua, kun on treenikavereita motivoimassa! Tänäänkin töiden jälkeen suuntaan hieman treenaamaan ja treenin jälkeen saunaan.

asu1303
Jeggings - Pieces / Chiffon Top - H&M / Shirt - Vero Moda / Shoes - Converse / Watch - Esprit / Belt - H&M

Eilen illalla koulutytöt ja Reetta tulivat tänne minun luokseni istumaan iltaa ja laulamaan SingStaria. Reetta laittoi Sannalle tukan päähän ja itsekin "hieman" innostuin hiustenpidennyksistä. En haluaisi missään nimessä värjätä omaa tukkaani, mutta pituutta ja etenkin tuuheutta toivoisin kovasti. Saapi nähdä, innostunko itsekin hankkimaan jossain vaiheessa päähäni lisätukkaa.

Mitä mieltä te olette, kannattaisiko minun hankkia hiustenpidennykset vai onko hyvä näin?
Ja mitä pidätte tästä asusta?


~Taru

torstai 12. maaliskuuta 2015

Sunny days are better

Tänään mulla oli lyhyt koulupäivä, aamulla menin kahdeksaan taloushallinnon tunnille, jonka jälkeen lähdin käymään leukalääkärissä pitkästä aikaa ja todennäköisesti myös viimeistä kertaa! On se vaan ihanaa, kun suu aukeaa nykyään ja leuoista johtuva krooninen päänsärky on poissa, nykyään päätä särkee ihan toisista syistä.

Tänä aamuna heräsin yllättävän pirteänä ja jaksoin jopa meikata aamulla. Tämä aurinko varmaan tekee sen, että sängystä on helpompi päästä ylös. En omista pimennysverhoja, joten aurinko on varsin hyvä herätyskello. Koulussakin tuntuu jaksavan ihan eri tavalla, vaikkei nukahtelut olekaan hävinneet minnekään. Aurinkoiset päivät ovat vain parhaita♥

jouIMG_9843 asu1203
Knit - Gina Tricot / Scarf - Gina Tricot / Jeans - Dr. Denim / Shoes - DinSko / Bag - Jouni Collection / Sunglasses - H&M / Watch - Glitter

Koska kerrankin jaksoin meikata aamulla, päädyimme taloushallinnon tunnin jälkeen napsimaan asukuvat koulun pihalla. Eikö aurinko teekkin kuvista ihanan raikkaita? Itse rakastan luonnonvaloa yli kaiken, millään lampuilla ja keinovaloilla ei saa samaa tunnetta kuviin aikaan.

Päälläni minulla oli tänään aika perinteinen kouluasu. Rakastan villapaitoja koulussa, sillä ne ovat pehmeitä ja sopivan lämpimiä. Tämä ihana Gina Tricotin villapaita on vielä sopivan keväisen värinen ja se istui todella kivasti vaaleansinisten farkkujen kanssa. Aika perinteiset kevätvärit, mutta kuten varmaan joku jo tiesikin, olen pastellisävyjen ja vaaleanpunaisen ylin ystävä♥

Ja tosiaan alla oleva toppi jäi ihan vahingossa noin rumasti esille. En tajunnut korjata siinä hupakassa paitaa kuntoon, mutta menkööt! Eihän mikään kuva voi olla ihan täydellinen ja tällaisiakin mokia sattuu (mulle vain vähän useammin kuin muille ilmeisesti).

Kaulassa oleva huivi sitoi hyvin asun vaaleanpunaiset, vaaleat ja mustat elementit yhteen. Kevät keleillä kannattaa olla varovainen, vaikka tuntuisi lämpimältä, on ilma silti tosi petollinen! Kaulahuivi on vielä tähän aikaan vuodesta hyvä pitää mukana.

Koululaukkuna toimi tänään ruskea Jouni Collectionin laukku, johon muuten mahtuu ihan kaikki, mitä koulussa tarvitsen. Tämä on juuri sopivan kokoinen koululaukku, vaikkakin joskus penaali tai avaimet saattavat hukkua laukun pohjalle. Avaimille pitäisi keksiä joku kätevä pussukka, joka löytyisi helposti laukusta.

Vaikka olenkin melko vannoutunut hopeakorujen käyttäjä, olen viimeaikoina hullantunut myös kultaiseen ja punakultaiseen. Kädestäni löytyykin punakultainen kello (jonka ostin Glitterin alesta kympillä), päästä kultasankaiset aurinkolasit ja itseasiassa vielä korvissa oli kultaiset korvikset. Harmi, ettei niistä tullut otettua kuvaa.

Tänä iltana suuntaan vielä salille ja luen huomiseen taloushallinon ja matikan tenttiin. Jaiks, saapa nähdä miten menee... Ei ole kauhean vahva fiilis siitä kyllä. Onneksi on vielä monta tuntia aikaa lukea ja kerrata asiat, kyllähän ne osaan kuitenkin. Tyhmät huolimattomuusvirheet ärsyttää aina paljon, joten huomenna aion tarkistaa kokeen ainakin kahdesti!

Mitä pidätte tästä kouluasusta?

~Taru

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

10 Happy things

Monissa blogeissa on ollut näitä kiitollisuus/onnellisuuspostauksia. Näin kevään tullen olo onkin ripauksen pirteämpi päivä päivältä. Eihän asioiden hyvin meneminen riipu vuodenajasta ja itseasiassa olen tässä kevään alkaessa ollut itse paljon stressaantuneempi kuin syksyllä milloinkaan. Kuitenkin aurinko antaa voimaa myös raskaisiin päiviin ja välillä on näin hyvä pysähtyä miettimään mitä hyvää elämässä on juuri sillä hetkellä.

jouIMG_9821

  - Minulla on paljon tosi ihania ystäviä, joiden kanssa voin hullutella, jutella syvällisiä, matkustaa... Viimeksi eilen olimme Sannan ja Riikan kanssa muiden tulevien ja nykyisten tuutoreiden kera hieman viihteellä ja jälleen oli ihan superhauskaa!

- Ensi viikon torstaina pääsen tuulettumaan ja lähden Reetan kanssa Tanskaan!

- Viikonloppuna mulla on pitkästä aikaa aamuvuoro. Mitähän jännää sitä lauantai-illaksi keksisikään? Todennäköisesti menen rahaa säästäen leffojen kanssa kotosalla. En ole pitkään aikaan pitänyt itsekseni kunnon hömppäleffailtaa.

- Pääsen treenaamaan tästä lähtien ystävieni kanssa Kunnonsalille. Ihanaa, ettei tarvitse enää yksin treenata. Salitreeniin saa kummasti motivaatiota, kun on ystäviä joiden kanssa mennä!

- Koulua on enää jäljellä 10 viikkoaSitten alkaa odotettu kesäloma! Parasta kesässä on se, että ainakin yksi ihanista koulutytöistäni jää tänne Kuopioon kesäksi, tästä kesästä on tultava siis paras kesä koskaan.

- Hankin kotiin Pauligin kahvikoneen, jonka avulla saan aamukahvini kiireisinä aamuinakin juotua. Mikään ei ole niin hyvää, kuin espresson tuoksu unenpöpperössä

jouIMG_9819

- Olen saanut melkein koko kämpän sisustuksen kuntoon. Verhotanko odottaa paikalleen laittoa ja seinät muutamia tauluja, mutta muuten kaikki suuremmat asiat ovat jo paikoillaan.

- Tiedän, mihinkä suuntaudun opiskeluissani. Tulen hakemaan (ja todennäköisesti myös pääsemään) taloushallinnon puolelle.

- Rahatilanteeni on tällä hetkellä ihan ookoo, ei tarvitse kamalasti stressata vuokran maksusta tai laskuista. Pystyn myös ostamaan itselleni jotain kivaa, ne pienet ostokset piristävät mukavasti päivää välillä!

- Pääsin tuutoriksi ensi vuodelle! Eli Savonian tulevat tradenomifuksit ette pääse minusta sitten vuoteen eroon. Aion olla todella aktiivinen tuutori, sillä minusta olisi ollut ihan kiva, että omat tuutorimme olisivat tehneet meidän kanssa enemmän kaikkea...

Mistä te olette juuri nyt iloisia?

~Taru

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Lancômelta uusia suosikkituotteita

Viime viikon torstaina lähdin tätini kanssa Sokokseen metsästämään tätini suosittelemaa Lancômen Miracle Cushion meikkivoidetta. Sokoksella oli samaan aikaan menossa Kutsu Kauneuteen-viikko, joten päätettiinkin sitten varata ihan kunnolla aikaa ja testauttaa tuote paikan päällä iholleni. Mulla monet meikkivoiteet kuivattaa ihan tosi paljon naamaa ja sitten ihoa kiristää ja kuristaa koko päivän.

Sokkarilla istahdin Lancômen tuote-esittelijän meikattavaksi ja hänkin suositteli minulle suoraan tuota Miracle Cushionia. Se on ihanan kevyt meikkivoide, joka kulkee aika näppärästi mukana. Vaikka meikkivoide on kevyt, se on hyvin peittävä muttei kuitenkaan raskas. Iho ei näytä oikeastaan tavallaan meikatulta, vaan luonnollisen kauniilta. Paras tuote ikinä.

jouIMG_9807
Sävy - 01 Pure Porcelaine

Valitin esittelijälle kanssa tummia silmänalusiani, joiden kanssa painin joka ikinen aamu. Mulle testattiin Lancômen Effacernes Longue Tenue-peiteväriä, joka on juuri suunniteltu tummille silmänalusille. Voide on nestemäinen ja sisältää ihoa rauhoittavia ainesosia. Mulla sävy tästä oli 02 Beige Sable.

jouIMG_9801 jouIMG_9797

Heräteostoksena mukaani lähti samaisen merkin uutuushuulipuna, Shine Lover - sävy 316.
Huulipunaa mun ei pitänyt ostaa, mutta tuon sävy vain rakastutti minut aivan täysin♥ Pistän myöhemmin vielä kuvaa tuosta huulilla niin huomaatte, miksi rakastuin palavasti! Huulipuna on kanssa sellainen kostauttava, eikä huulille tullut kuivaa/liian "märkää" tunnetta. Inhoan huulipunissa sitä, että ne leviävät helposti ja lähtevät tyyliin juodessa kerralla pois. Tämä taasen oli tosi kestävä ja vasta lounaan jälkeen olisi ollut pakko lisätä punaa huulille. 

jouIMG_9804

Onhan nämä Lancômen meikit aika hintavia, mutta itse olin ovela ja käytin Sokkarin alekupongin juuri näihin meikkeihin. Alan pikkuhiljaa olla sitä mieltä, että on parempi ostaa kerralla hyvä meikkivoide ja muut meikit, kuin hamstrata monia purnukoita kaappiin homehtumaan. Enkä nyt siis tarkoita, etteikö halvemmissakin merkeissä olisi hyviä - vaan sitä, että kannattaa varata joskus ihan kunnolla aikaa ja pyytää neuvoja ja testausta meikeistä. Ainakin Sokoksella tämä palvelu on ihan tosi loistavaa.

Tätä postausta kirjoittaessa tajusin, etten osaa tehdä sitä hattua o:n päälle, ihan kamalaa! Piti sitten laittaa copy-pastella muilta nettisivuilta kopsattuna. Blondi ilmoittautuu ruudun tältä puolen....

Onko muilla kokemusta Lancômen meikeistä? Tykkäättekö?

~Taru

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Kenkien nettishoppailu

"Mistä verkkokaupasta löydän UGG:it?" 
"No emmä tiijä, mä ostan yleensä ekasta josta löydän ja sit myöhemmin löydän kaupan jossa olis halvemmalla tai ilman postikuluja..."
"Aa justiinsa. Mikä se halvempi sit oli?"
"Emmä vaan muista"

kenkiä

Varmaan aika tuttu tunne monille?
Itse vihaan verkkokaupoissa postikuluja, niitä ei edes ajattele, ennen kuin tilauksen yhteenvedossa paljastuukin monen euron postimaksu. Enkä ole niin intohimoinen nettishoppaaja, että jaksaisin kiertää kaikki verkkokaupat yksitellen läpi esimerkiksi juuri UGG:ien toivossa taikka ilmaisen toimituksen perässä. Verkkoshoppailu on tällaiselle noviisille aika uuvuttavaakin!

Kenkäkaupat.fi on kenkien verkkokauppojen vertailuun tehty sivu. Sivuilta löytää helposti, mistä verkkokaupoista esimerkiksi UGG:eja tai Vagabondeja löytää ja millaiset ovat sivujen postimaksut. Ihan tosi kätevää, verkkokaupan etsimiseen ei mene turhaa aikaa ollenkaan! Kaikki suosikkiverkkokauppani löytyvät kanssa noilta sivuilta ja pystyn siten melko helposti vertailemaan, kummastako uudet korkkarit tilaan. Samoilta sivuilta löytyy kanssa hyvin tietoa kengistä ja paljon vinkkejä. Sivuilta löytyy esimerkiksi vinkkejä hyvien juoksukenkien hankkimiseen, mikä onkin ajankohtaista näin keväällä. Ketä kaikkia on lenkkikärpänen puraissut?

Sivustolla on myös liuta alekoodeja eri verkkokauppoihin, jotka saa lunastettua ihan vain klikkaamalla. Alennusten kanssa säästää hyvin rahaa seuraavaan kenkäpariin ;) Netistä löytää usein paljon suuremman valikoiman eri kenkiä ja kokoja kuin normaalista kaupasta, tämähän on nyt ihan totta. Itse olen aika huono ostamaan kenkiä netistä, mutta välillä se olisi kyllä poikaa, sillä palautukset ovat nykyään varsin simppelit tehdä.

jouIMG_9818

Tilaatteko te paljon kenkiä netistä? :)

~Taru

Yhteistyössä Kenkäkaupat.fi


lauantai 7. maaliskuuta 2015

Monday's outfit

asukuva

Se olisi taas lauantai ja loma alkaa olla lomailtu. Eilen edessä oli 10 tunnin työpäivä, samoin tänään. Näitä päiviä ei siis voi enää lomaksi pahemmin haukkua, huomennakin pitäisi tehdä läjä kouluhommia ja aloittaa lukemaan lähestyvää tenttiviikkoa varten. Ihan hassua, miten nopasti tämä jakso on taas mennyt!

 Parin viikon päästä tämä reissaaja lähtee taas reissuun, parhaan reissufrendin, eli Reetan, kanssa. Vastahan me tultiin Thaimaasta, mutta päätettiin kuitenkin lähteä vielä tänä keväänä reissuun. Instagramista osa varmaan on jo reissukohteemme bongannutkin, eli 19.3. otamme suunnaksi Tanskan ja Kööpenhaminan♥ Pidennetty viikonloppu vierähtää shoppaillessa ja nähtävyyksiä bongaillessa (todennäköisesti keskitymme kukkaron keventämiseen). Kuvia tulee sitten reissun jälkeen paljon, eli tänä vuonna blogissa näkyy paljon matkailupostauksia näiden "normaalien" postausten lisäksi.

Olen tässä pohtinut, pitäisikö sijoittaa rahaa kunnolliseen matkalaukkuun, sillä tällä hetkellä reissaan lainalaukulla. Olisi kiva saada omannäköinen matkalaukku ja ei tarvitsisi pelätä porukoiden matkalaukkujen puolesta. Kyllähän matkavakuutus korvaa, mutta on se silti aina jotenkin vähän kuumottavaa, jos laukun lukko hajoaa tai vastaavaa.

jouIMG_9778 jouIMG_9782 jouIMG_9783

Eilen luovuin geelikynsistä hetkeksi. Omistan kilon kynsilakkoja, jotka ovat olleet käyttämättä nyt monia kuukausia ja keväällä on ihana vaihtaa kynsien väriä usein. Omat kynnet tuntuvat vielä niin heikoilta! Ehkäpä tämä geelittömyys auttaa omia kynsiä taas vahvistumaan ja kasvamaan paremmin. Töiden takia tulen kyllä olemaan ihan nysäkynsi :D

Kohta alkaa taas haku korkeakouluihin ja yliopistoihin! Onhan kaikki hakijat jo tähän mennessä päättäneet, minne hakevat? Kohta alkaa olla jo pienimuotoinen kiire sen asian suhteen... Itse olen ollut todella tyytyväinen omaan opiskelupaikkaani, vaikkei se ollut tosiaankaan ensimmäinen vaihtoehtoni, minne olisin vuosi sitten halunnut. Päivääkään en silti ole katunut ja ajattelinkin, että kiinnostaisiko teitä kuulla liiketalouden opiskelusta AMK:ssa? Mitä haluaisitte tietää alasta?

jouIMG_9770
Blazer - Gina Tricot / Shirt - Vero Moda / Jeans - Pieces / Boots - Migant / Bag - Jouni Collection / Jewellery - Guess, Glitter and Kultajousi

 Ja tosiaan vielä hieman tästä maanantain asusta. Ostin pari viikkoa sitten elämäni ensimmäiset viininpunaiset farkut! Vero Modassa oli Piecesin jegginssejä kahdet kappaleet 60€ ja nuo housut istuivat tosi hyvin ja olivat niin pehmeän joustavat jalassa etten vain voinut niitä kauppaan jättää. Noiden viininpunaisten lisäksi ostin beiget farkut, joista olen jo aika kauan unelmoinut. Toivottavasti housut kestää lörpähtämättä. Päälle kiskaisin myös Ginasta aikoja sitten hommatun bleiserin ja ihan perus mustan paidan.

Tarvitsisin enemmän kivoja paitoja jakkujen alle, koska tuntuu ettei minulla ole kuin tuollaisia peruspaitoja. Ostolakko tosin alkoi juuri nyt, sillä loman aikana olen ostanut uusia huonekaluja, merkkikosmetiikkaa ja kaikkea muuta, mikä on kukkaroa keventänyt aika rutkasti. Shoppailemaan pääsen ensikerran sitten Tanskassa!

Mitäs mieltä vielä tästä asusta, joka on kyllä aika simppeli?

~Taru

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Lunch @BowlD1ner

jouIMG_9746 jouIMG_9748 jouIMG_9751

Tällä lomalla olen syönyt ulkona enemmän kuin koko talvena yhteensä (Thaimaan reissua ei lasketa). Sunnuntaina kävin tädin kanssa syömässä Amarillossa ja maanantaina lounaalla Viivin  kanssa BowlD1nerissa.

BowlD1nerin lounas oli tällä kertaa kanawokkia, mikä oli kyllä todella hyvää. Annos oli juuri sopivan kokoinen mulle, eikä se ollut pahan hintainenkaan. Olen useasti käynyt tuolla illallisella, mutta aika harvoin ehtii lounaalle. En kyllä ole koskaan pettynyt tuon paikan lounaaseen! Vaihtoehtona olisi myös ollut juustoburgeri ja Premium vaihtoehtona Härän ulkofilettä. BowlD1ner on yksi harvoja paikkoja, joissa pihvi olisi ollut aivan täydellinen. Joka kerta, kun olen pihvin tuolla syönyt, niin se on ollut ihan loistava ja mikä parasta: oikean kypsyinen. Medium miinus, parempaa ei ole.

Tykkäätekö te käydä lounaalla ravintoloissa?

~Taru