keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Hyvän mielen lukemista

Tässäpä olisi teille mahtava kirjavinkki! Itseltähän lukemisen ilo on kadonnut aikoja sitten lähes kokonaan pois, mutta joskus kun löydän mukavaa ja kevyttä luettavaa niin luen vaikka tulitikut silmillä kirjan loppuun. Tämä kirja tekee kyllä kamalammastakin päivästä paremman!

jouIMG_0580

Kyseessä on siis Anna Perhon Pientä Säätöä-kirja, joka on siis kirja sähläämisestä. Olin itsekin kirjakaupassa että mitä? Luulin, että tämä olisi ollut samanlainen tylsä elämänkerta, kuten moni elämänkerta onkin, mutta sisältö olikin aivan toinen. Viihdyttävien ja sarkistisienkin kertomusten takaa löytyy aika hyviäkin pointteja ja itse hihittelin sohvalla ääneenkin tätä lukiessa. Päivä paranee kerta heitolla.

Kirja sai myös ajattelemaan paljon kaikkea. Onko niiden virheiden tekeminen niin vakavaa? Virheistä oppii, ne käsitellään ja oppimisen jälkeen virheet voi unohtaa. Esipuheessa sanottiin mielestäni todella osuvasti: ihmisen pitää olla kaikkea, mitä voi

jouIMG_0581

En halua spoilata kirjaa teille kokonaan, mutta jos kirjan saatte käteenne, kurkatkaa sivulle 144. Voin uskoa, että moni bloggaaja tunnistaa itsensä tuon sivun kuvailusta. Itse ainakin! Viimeisillä sivuilla on myös todella hyvä juttu kommenteista ja niihin vastaamisesta, suosittelen lukemaan ennen kun vastaatte ilkeisiin kommentteihin blogeissanne.

Anna Perho on verbaalisesti ihan todella lahjakas nainen ja aion kyllä laittaa jotain reittiä palautetta, positiivista sellaista, tästä kirjasta kirjoittajalle. Ihan mahtavaa!


Lukekaa niin ymmärrätte tämän hypetyksen ♥

~Taru

6 kommenttia:

  1. Heii täähän kuulostaa ihan mielenkiintoselle!:) voisin vaikka lainata ton sulta ( jos vaan annat ), ja koittaa lukee kerrankin jonkun kirjan loppuun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo voin antaa lainaan :) Tämä on niin kevyttä ja hauskaa luettavaa että varmasti saat loppuun ;)

      Poista
  2. Kuulostaapa hyvälle! itsekään en lue enää lähes koskaan mitään kirjoja, mutta tuo kuulostaa tarpeeksi kevyeltä ja hauskalta että jopa mie voisin innostua :D pitääkin käydä tsekkaamassa kirjastosta jospa tuo sieltä löytyisi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tämä on kyllä kirja, jonka jaksaa lukea :) Sopivan kevyttä ja hauskaa niinkuin sanoitkin!

      Poista
  3. Minultakin kyllä unohtuu aina tuo lukeminen, vaikka omakin kirjahylly on täynnä kirjoja joita en ole lukenut :D Mutta juuri eilen illalla meidän piti lukea kouluun jonkilainen kirja erästä tehtävää varten ja olin vähän myöhässä joten sitten luin jotai 4-5 tuntia putkeen sitä kirjaa ja pääsin vasta puolenyön jälkeen nukkumaan :D Onneksi se oli tosi hyvä kirja :)
    Tuo mainitsemasi kirja voisi ollakkin ihan hyvä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mullakin oli ongelmia lukea koulun kirjoja loppuun, Sinuhe Egyptiläinen oli se pahin! Itse laistoin tuosta lukemisesta koulussakin, aiheet eivät olleet kovin kiinnostavia ja usein kirjat olivat raskasta luettavaa :/ Tämä on oikein hyvä kirja kevyeen iltalukemiseen :)

      Poista