maanantai 27. heinäkuuta 2015

Army Green

Tiedättekö, miten ihanaa oli päästä ottelemaan asukuvia pitkästä aikaa? Aivan huikeaa, nyt taas muistan miksi tykkään tästä hommasta niin paljon. Kiitos Viivi kuvausseurasta ja todella kivasta kuvasaldosta Pitää käydä kyllä useamminkin kuvailemassa, kun naapureita melkein ollaan. Kuvatessa ei kuitenkaan tuhraannu paljoa aikaa, ellei niin halua. Tässä meidän ympärillä on monta upeaa paikkaa, joihin on vain pieni kävelymatka. Rakastan nykyistä sijantiani ja tottakai plussaa on se, että naapurina on bloggaaja/hyvä ystävä ja vielä toinen hyvä ystävä, joka osaa ottaa myös kuvia vaikkei blogia kirjoitakaan!

jouIMG_2552
jouIMG_2571

Päästiin hieman hulluttelemaan läheiselle kivimuurille, jonne oli kotiovelta matkaa noin sata metriä. Oon jotenkin tykästynyt tällaisiin erilaisimpiin kuvauspaikkoihin, joissa saa otettua asukuvistakin sitten "normaalista poikkeavia". Tai ainakin tausta on erilaisempi, asennot ja ilmeet on edelleen sitä peruskauraa mitä aiemminkin. Onneksi samainen katu oli hiljainen, joten päästiin kävelemään suojatien yli ilman autojen pelkoa, kyllä pari mummoa katsoi vähän hassusti, kun käveltiin "keimaillen" suojatietä eessun taassun!

jouIMG_2534

Leather Jacket - Only / Top - Gina Tricot / Jeans - Vero Moda / Sneakers - Converse / Necklace - Glitter / Bracelet - Glitter

jouIMG_2496 jouIMG_2501

Otin riskin ja laitoin mun uudet (tai siis toukokuussa ostetut) puhaat valkoiset Converset jalkaan - enkä vieläkään ole suojannut niitä aineella. Hupsista. En ollut raaskinut käyttää näitä, kun tiedän niiden menevän ihan kakkaisiksi muutaman käytön jälkeen. Onneksi tuolla reissulla ne eivät vielä menneet miksikään, mutta olisi varmaan aika suihkuttaa niihin suojaa ja ottaa käyttöön. Etteivät vaan jää kaappiin pölyttymään, kengät kuitenkin ovat tehty käyttöä varten.

asu250715

Huomatkaa muuten hiukset: eivät ole suorana auki! 
Eihän tuo nyt mitenkään erikoinen kampaus ollut, mutta oli kiva saada vähän vaihtelua perinteiseen tukka auki ja suoraksi lookkiin. Pitäisi edelleen ottaa tavoitteeksi vääntää pari erilaista pikakampausta viikossa, että niiden tekeminen helpottuisi ja saisi vaihtelua. Kaverini piti yksi päivä hiuksiaan noin ja tykästyin hänen hiuksiinsa, niin päätin testata tällaista takaraivopompulaa. Mitä tykkäätte tästä tyylistä, HOT vai totaalisen NOT?

jouIMG_2565

Tämä asu sai minut tuntemaan oloni itsevarmaksi ja mikä parasta, se oli mukava päällä. Mukavuus on mulle todella tärkeää, kuten olen aiemminkin kertonut. Joskus tuntuu, että tyylikkyys katoaa mukavien vaatteiden kanssa, mutta huomasin taas miten väärässä olin. Pitää vain osata yhdistää oikeat vaatteet oikeiden vaatteiden kanssa. Mielikuvitusta Taru, mielikuvitusta. 

Nyt on aika mennä koisimaan, huomenna työvuoro ja kauppareissu tiedossa - öitä teille ihanuudet


Onko tämä tyyli teidän mieleenne? Entä mitä mieltä olette tällaisista erilaisemmista asukuvista? Kovin usein aiemmin en olekaan muurilla kävellyt kuvien takia.

~Taru

12 kommenttia:

  1. Ei vitsi oon aina ajanu tosta ohi ja katsonut että tohon on pakko päästä kuvailemaan, sanoin vielä Roopelle että tytsyjen kans pitäis kävästä:D Hyvä paikka löytyny siis;) Ihania kuvia! Erilaisia eikä aina samantyylisiä, kelpais tännekin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon vois mennä useamminkin! :) Ens kerralla ku oot näillä kulmilla nii pirauta mulle niin käydään räpsimässä (ellen ole töissä) ;)

      Poista
  2. Tää oli kyllä tosi kiva asu ja ihan huippuja nää vähän erilaiset kuvat! :) Pitää kyllä koluta kaikka tämän tienoon kivat paikat läpi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, aina kun vaan säät suosii! :) Kiitos kuvaajalle ♥

      Poista
  3. Upeita kuvia ootte saanu otettua, ihana kuvauspaikka! :) tykkään! kivaa vaihtelua myös tuommoinen ponnari jos normaalisti pidät suorana ja auki! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Roosa :) Kiva että tykkäsit hiuksistakin!

      Poista
  4. Ompa kyllä ihania kuvia!!! Voi vitsit nuo suojatie kuvat!! Pakko itekki päästä ottamaan saman tyylisiä!! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suojatiekuvat on munkin lemppareita, onneks löyty tuo paikka :)

      Poista
  5. Super siistejä kuvii taru <3 perfekt!

    VastaaPoista
  6. Tosi kivoja kuvia, näitä oli kiva katella ja asu on mun mieleen tuollanen rento jossa ei mistään purista ja on mukava päällä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit :) Kamalaa olisi olla koko päivä asussa, joka puristaisi vaikka mahaa :o

      Poista