lauantai 25. heinäkuuta 2015

Elossa

Heipsan taas - olen elossa!
Tässä viimeiset pari viikkoa ovat olleet sellaista myllerrystä, etten itse ole edes ehtinyt ja yksinkertaisesti jaksanut ajatella koko blogia. Tästä tulikin tällainen tahaton blogiloma, jolta olen nyt palannut takaisin. Löysin luonnoksistakin melkein valmiin postauksen, josta puuttui vain kuvat ja toisen, josta taas puuttui kokonaan teksti. Miten olen voinut unohtaa nämä kahden viikon sisällä?

jouIMG_2342
jouIMG_2355

Heinäkuun alussa käytiin Helsingissä porukoiden kanssa pikkuserkkuni rippijuhlissa. Yövyttiin Hotelli Arthurissa, joka oli noh - ihan ookoo hotelli. Aamupala oli vähän pettymys, mutta huone oli ihan hieno ja siisti. Plussaa myös hyvästä sijainnista, rautatieasemalle ei kävellyt kuin ihan muutaman minuutin. Käytiin BurgerKingissä syömässä junareissun jälkeen, että teki hyvää! Edellisenä iltana oli vähän virahtanut ja pakkasin vasta neljän aikaan yöllä laukun valmiiksi - ja lähtöhän oli aamulla kello kahdeksan.

asu1
jouIMG_2365

Rippijuhlat järjestettiin Olympiastadionilla (aika hiton siistiä, miksei mun juhlia järjestetty yhtä siistissä paikassa?) ja päästiinkin herkuttelujen jälkeen käymään ihan Stadionin puolella ja kiivettiin (mentiin hissillä) Stadionin torniin. En ollut aiemmin siellä käynyt, joten aika huisia oli! Sää oli myös mitä parhain, joten ylhäällä olikin sitten kiva kuvailla ja katsella maisemia.

Juhlien jälkeen lähdettiin pikkuserkun perheen luokse istumaan iltaa ja grillaamaan. Söin makkaroita ihan todella paljon, mahani oli kuin pohjaton kuilu! Päivä oli ihan todella ihana, näki sukulaisia ja sai laittaa mekon päälle (vaikka koko päivän tuntui, että näytän ihan lihavalta, rumalta ja hiukset oli ihan päin reisiä - älkää isosiskot koskaan vertailko itseänne 5 vuotta nuorempaan siskoon!).

jouIMG_2379 sini1

Yllä kuvassa on tämä minun apinani, eli pikkusiskoni ♥ Vitsit tämäkin neiti on kasvanut ihan hurjasti sen jälkeen kun muutin pois kotoa! Pituutta on kohta yhtä paljon kuin minulla, mutta painoa varmaan satakiloa vähemmän. Ollappa vielä nuori ja laiha, ei siinä tykkään kyllä nykyisestäkin kropastani. Sinillä on muuten ihan sikakiva tyyli, ne tyylikkyysgeenit pomppasivat ilmeisesti suurimmalta osin minun yli. Välillä mietin, miksei sisko kirjoita blogia mun sijaan :D

jouIMG_2394 jouIMG_2391 jouIMG_2409 jouIMG_2395

Sunnuntai meni siis näiden juhlien merkeissä ja yöllä nukutti muuten ihan todella hyvin! Aamulla lähdettiin ajoissa aamupalalle ja jo ennen kahtatoista lähdettiin shoppailemaan kaupungille. Sitä rahan menoa taas, mutta kerrankos sitä alennusmyynteihin laittaa rahaa. Mukaan lähti maksimekkoa, koruja, pitsitoppia... Pitää tehdä jossain vaiheessa ostospostaus koko kesän ostoksista!

Treffattiin myös Sinin kummisetä ja hänen muksunsa Memphiksessä, jossa oli muuten ihan täydellinen ruoka. Kampin Memphiksessä olen joka kerta saanut ihan sika hyvää palvelua ja todella maukasta ruokaa. Ei voi muuta kuin kehua! Söin ankkaa (kuva alimpana), kun en uskaltanut ottaa Kengurua. Jep KENGURUA. Onko kukaan maistanut sitä?

jouIMG_2442 jouIMG_2463 jouIMG_2461 jouIMG_2466

Samppanjaa kiitos!

jouIMG_2471 jouIMG_2472

Nämä viikot ovat siis olleet aika hulinaa muuton takia, vitsit että oli stressaavaa. Onneksi ei tarvitse taas muutaa vähään aikaan yhtään minnekkään! Palasin myös töihin heinäkuun alussa, joten sekin on vaatinut hieman totuttelua. Kuukauden lomalta takaisin töihin, huhhuh. Nyt on onneksi se rutiini taas pyörähtänyt hyvin käyntiin.

Tällä hetkellä työt ovat se rentouttava paikka, kun ei ehdi ajatella mitään. Mummo on sairaalassa kolarin ja aivojuttujen takia, niin sitä tuppaa ajattelemaan joka päivä. Huoli on kuluttavaa, mutta pahempi olisi jos ei olisi huolta ollenkaan. Pitääpä tänään tai viimeistään huomenna soittaa Mummolle. Käytiin keskiviikkona äiskän kanssa katsomassa Mummoa, onneksi vielä henki pihisee ihan hyvin! Eniten harmittaa se, ettei pääse näkemään tarpeeksi usein. Välimatkaa kuitenkin sinne on melkein 200 km, joten sitä ei ihan joka päivä ajella. Voin vaan kuvitella, miten yksinäistä osastolla on olla. Hoitajia ja muuta seuraa siellä käy niin vähän, tottakai auttamassa jo tarvitsee. Ei mummollakaan ollut huoneessa laisinkaan juttuseuraa muuten, kun hoitaja/joku muu kävi laittamassa jotain lääkettä tai vastaavaa. Eihän se ole hoitajien vika, töitä on vaan liikaa ja aina heitäkin vähennetään pois että säästetään. Ihan suututtaa!


Muistakaahan pitää isovanhemmistanne (ja vanhemmista ja muista läheisistä) huolta ja tavata heitä, jos vaan mahdollista ♥

~Taru

10 kommenttia:

  1. Toivottavasti mummosi paranee. <3 On kamalaa yrittää itse elää arkea, kun ajatukset pyörii koko ajan vain toisen ympärillä ja huoli on suuri. Jaksamisia sulle <3

    Ps. Älä hauku itseäs lihavaksi, sähän oot superhoikka! :o Ja nätiltä olet ainakin kuvista päätellen näyttänyt, samoin kuin siskosi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos piristyksestä ♥ Tuo on kyllä ihan totta, arki tuntuu vielä enemmän raskaalta mummon tilanteen takia... Pitää rukoilla mummolle pitkää ikää ja paranemista, muutahan ei oikeastaan voi tehdä itse :/

      Ja en hauku, pidän kropastani kyllä vaikkei se enää olekaan mikään hyperhoikka, pitää kaksikymppisellä muotojakin olla :) Pikkusisko on vaan kyllä ihan supernätti ja hoikka - plus se itsevarmuus mitä ei itsellä tuon ikäisenä ollut! Hyvällä tavalla kateellinen ;)

      Poista
  2. Voimia sinulle ja mummollesi ♡
    Tosi kiva postaus :) Wautsi ! Rippijuhlat Olympiastadionilla :D Aika siistii ...
    Sun sisko on tosi nätti ♡ Ja ihana tyyli :) Rohkaise häntäkin aloittamaan bloggaaminen ;)
    Ja sähän oot hirveen hoikka ja nätti itsekkin !!! Ootte molemmat todella hoikkia, kauniita ja tyylitajuisia ♡♡♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru ♥ Nämä kommentit antaa ihanasti voimia!
      Sisko on joskus kirjoittanut blogia, mutta taitaa tuolla pyöriä muut jutut mielessä :D Kiitos Siniltäkin kehuista ;)

      Poista
  3. Hyvältä olet taas näyttänyt! <3 Ja hei, ihanat noi korkkarit, ainakin kuvissa näyttää koko just eikä melkein täydelliseltä mikä saa noi näyttää vielä jotenkin tositosi hyvältä! Tsemppiä, toivottavasti mummisi sais tervehtyä pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Jensku, kiitos ♥ Noi korkot on kyllä iiiihanat, rakastan (en ymmärrä miksi käytän niin vähän!!) :) Pistetään mummolle tsemppaukset menemään ♥

      Poista
  4. Tosi kiva postaus, kiva oli kuulla sun kuulumisia pitkästä aikaa :) Kauniina olette molemmat olleet Sinin kanssa ♥ Toivottavasti mummosi paranee, tsemppiä koko perheelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee ihanaa ettei mua ole unohdettu ja että teitä kiinnostaa kuulla kuulumisia täällä :) Kiitokset myös Sintulta ♥ Minä kerron tsemppaukset eteenpäin :)

      Poista
  5. Ompa aivan ylisiisti paikka viettää rippijuhlia. Kyllä kelpaa. :) Paljon tsemppiä teille ja mummolle, toivotaan että mummosi paranee pian <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin kelpais!! Kiitos ♥ onneksi mummo on jo paremmassa kunnossa :)

      Poista