tiistai 1. syyskuuta 2015

Flower Girl

Voi kesä! Tulit, menit ja olit liian lyhyt. En ehtinyt pitää kaikkia kesävaatteitani, en edes niitä uusia ja saatikka niitä vanhempiakaan. Pitää yrittää ensi kesänä (tai syyslomalla Roomassa) uudestaan.

Tämän postauksen asu saattaa joidenkin lukijoiden silmään vaikuttaa vähän tutulta, nimittäin viime kesänä tuli käytettyä lähes samaa asua eräänä iltana. Kurkkaa postaus tästä! Tällä kertaa kuvauspaikka ja asusteet eivät vain olleet samat. Noinkin pienillä jutuilla asusta saa mukavan erilaisen, vaikka perusosat (hame ja toppi) ovat samat kuin viimeksi. Kukkapanta pääsi toisen kerran tänä kesänä päähän ja meikkiäkin on naamassa normaalia enemmän. Hame tuntui alkuun hieman lyhyeltä, mutta se johtunee vain kesän kylmyydestä. En tänä kesänä ole pahemmin päässyt totuttelemaan lyhyisiin hameisiin. Kokonaisuutena tykkään asusta ja voisin laittaa tämän ihan milloin vain lämpimällä kelillä päälle.

jouIMG_3093
jouIMG_3114

Ette varmaan arvaa, kuka toimi jälleen kuvaajana? Kiitos Viivi jälleen kerran ihanista kuvista ♥ Tykkäsin muuten ihan todella paljon Viivin lookista tuolloin, se oli kokonaisuudessaan niin siisti ja rento, käykäähän tsekkaamassa se TästäEi mulle olisi tullut mieleen yhdistää shortsipukua ja villaneuletta noin! Rakastuin. Tuolta naiselta saan kyllä inspiraatiota omaankin pukeutumiseen, en vain osaa yhdistellä vaatekappaleita niin hyvin. Oot loistava muru, terkkuja vaan jos luet tätä :)

jouIMG_3138 jouIMG_3136

Crop Top - H&M / Skirt - BikBok / Shoes - Skopunkten / Flower Headband - Glitter

jouIMG_3169 jouIMG_3174

Necklace - Glitter / Watch - Leijona

jouIMG_3157

Valaistuin meikkaamiseen elokuun aikana.
Löysin Instagramista ihan LOISTAVAN tilin (@justmakeupvids), jonka videoiden innostamana ryhdyin harjoittelemaan vähän meikkileikkejä. Minä, joka en ole koskaan osannut meikata kunnolla, opin parissa kerrassa tekemään oikeasti ihan todella kivat meikit! Olin ihan innoissani ja selitin ystäville että hei kannattaa tehdä niin, mutta kävikin ilmi että tulen taas vähän jälkijunassa. Kaikki tiesivät jo teippiniksin ja sen, että meikkaa ensin silmät ja sitten vasta pohja. Olen elänyt pussissa.

Tosiaan tästä meikkaamisesta innostuneena ajattelin jakaa joskus myös teille enemmän kauneus/meikkijuttuja, jos vaan kiinnostusta löytyy siltä puolen ruutua. Ainakin suunnitelmissa olisi Kuinka hukata darranaama puolessa tunnissa ja Alle 10 minuutin koulumeikki. Nämä siksi, koska syksy ja opiskelut. Ja ne bailut, voi kauheaa. Se on ihan sama onko selvinpäin vai ei opiskelijabileissä, sillä jos menee myöhään niin ihan yhtä kamalalta aamulla näyttää - olo vaan voi olla jälkimmäisessä vaihtoehdossa normaalia heikompi. 

Tänään alkaa muuten koulu ja olen menossa parasta aikaa koululle tuutoroimaan tulevia ihania fukseja. Illalla tiedossa ensimmäiset opiskelijabileet ja huomenna se raataminen sitten kunnolla taas alkaakin


Ihanaa syksyä kaikille - etenkin uusille fukseille!
Kiinnostaisiko kauneus/meikkausjutut? :)

~Taru

10 kommenttia:

  1. Uuii ihana kesätyttö! Mun piti heti käyä kattoo toi sun suosittelema instatili, pitääpä tsekkailla paremmalla ajalla nuita jotta itekin oppisi vähän lisää ja paremmin 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Joo kannattaa! Siellä on ihan tosi siistejä meikkivideoita :o

      Poista
  2. Voiii miten nätti asukokonaisuus :) Musta tuntuu että kaikenlaiset kukkapannat ja seppeleet tulee pysymään kesäsuosikeissa, mikä on hyvä koska ne on niin suloisia ^^ ♥

    ♥ Sini | myblog-bysini.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sini :) Toimiskohan noi kukkapannat kans talvella.... Hmm! Kesään ne ainakin napsaa tosi hyvin ♥

      Poista
  3. Ihana asu! <3 Tänä kesänä jäi kyllä hameiden käyttö harmillisen vähälle :) niinpä en niinä lämpiminä päivinä halunnut muuta kuin helmoja pukeakaan! Nyt oon sitten kuitenkin kylmän koulun takia jo siirtynyt farkkuihin ja maxihameeseen vuorotellen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi kesää ja hamekelejä odotellessa :) Maxihameet onneksi lievittää pahinta hameikävää!

      Poista
  4. Ihan kiva asu :) Ja meikki/kauneus jutut on aina kivoja blogissa koska mä oon vähä surkee meikkaamaan :D Tsemppii kouluun ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäpä väkertelen niitä sitten tänne syksyn aikana :) Kiitos!

      Poista
  5. Tää on kyllä tosi ihana asu :) ja selailin tuota instatiliäkin, ihan mahtavia neuvoja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Se instatili on mun nykyinen suosikki!

      Poista