perjantai 30. lokakuuta 2015

Mitä minä pelkään?

Pelko on voimakas asia. Se salpaa hegityksen ja nostaa sykkeen yhtä korkealle kuin raskain spinning tunti. Korvissa humisee ja olo on säikky, pienikin rasahdus saa sydämen jättämään lyöntejä välistä. Mikä pahinta, se laittaa mielikuvituksen laukkaamaan tuhatta ja sataa.

Olen aina ollut aika herkkä persoona. Kauhuelokuvat eivät todellakaan ole olleet minun suosikkejani ja mielikuvitukseni on ollut aina supervilkas. Pelkään aika montaa asiaa, mutta osaan kuitenkin hillitä mieleni aika hyvin. Joskus se ei kuitenkaan auta ja pakoreaktio sekä paniikki iskee hurjana päälle. Pelkoni eivät pelkästään keskity perinteisiin pelkoihin, vaan pelkään myös asioita, joita voi tulevaisuudessa tapahtua (tai sitten ei, nyt menee kaikki kuitenkin ihan hyvin). Mitä minä sitten pelkään?

Ötökät

Joo ei hyi, en voi sietää niitä. Etenkin ampiaiset ja koppakuoriaiset saavat minut kirjaimellisesti juoksemaan kiljuen karkuun. Noissa tilanteissa ei mitkään mielenhallinta ja rauhoittelukeinot auta! "Pysy paikallasi, ei se tee mitään", juupajuu katsoppa kun pysyn paikallani. Ötökät myös oksettavat minua fyysisesti - jos ajattelenkaan matoja tai yäk mitä tahansa, tekisi mieli käydä purjoamassa. Perhoset ovat ihan nättejä, kunhan eivät tule paljaalle iholle (nekin ovat niin karvaisia!!).

Zombit

En. Tykkää. Yhtään. Jos katson leffan, jossa juoksentelee näitä eläviäkuolleita, niin en halua kävellä pariin päivään yksin pimeässä. Eihän niitä ole, mutta elokuvista jää vain niin paha tunne! PLUS zombit näyttävät oksettavilta ja sairailta (no niinhän ne ovatkin), joten ne ovat myös sen ahdistavuuden lisäksi ällöttäviä.

ystävät1

Yliluonnolliset asiat

Tähän kategoriaan kuuluvat kaikki haamut, demonit, poltergeistjutut ja sellaiset. En aio suostua uskomaan niihin, koska muuten mielenterveyteni kärsisi paljon. Mielikuvituseni pääsee laukkaamaan etenkin yksin todella paljon, jolloin minulla on sellainen tunne, että joku tuijottaa lähimmästä oviaukosta tai seuraa rappukäytävässä. Peilit ovat pahimpia, kun mielikuvitus pääsee jylläämään. Näin nuorena unta, että katsoin peiliin ja oma peilikuvani nauroi ivallista ja pelottavaa naurua. Peilikuvani oli myös vääristynyt ja takanani näkyi tummia hahmoja, hyi hyi hyi! Kaiken kruunasi silloin se, että heräsin unesta unihalvaukseen, jossa joku piteli minua nilkoista kiinni. Tämän takia olen muuten kristitty ja uskon Jumalaan tms. Ompahan ainakin jotain apua, kun uskoo jonkin hyvän voiman olemassa oloon.

Pahat unet ja unihalvaukset

Okei, tämä nyt kumoaa edellistä postausta hieman. En sinänsä pelkää unihalvauksia, mutta pelkään sitä, etten joku päivä pääsekään sellaisesta pois. Lähinnä sitä, jos siinä tapahtuu jotain hirveää. Sama pätee pahoihin uniin, jos en herääkkään tarpeeksi nopeasti vaan joudun katsomaan Riivattua perhettä osa 200:aa koko yön. Pelkään myös painajaisista suoraan unihalvauksiin heräämistä, koska silloin uni ei lopukaan, vaan jatkuu harvinaisen selvänä omassa makkarissani.

vesuvius1

Taakkana oleminen

Parisuhteissa sekä etenkin ystävyyssuhteissa. Minulla on ystäviä, joiden kanssa olen kasvanut päiväkodista saakka yhdessä sekä uudempia ystäviä, joista on tullut minulle ihan yhtä supertärkeitä. Teini-ikäisenä porukassamme oli draamaa jos toistakin ja koin jääväni usein ulkopuoliseksi. Koin, että ystäväni jättivät minut uusien ystävien takia ja että olin huono ystävä ongelmieni takia, vaikka yritin kaikkeni pitää itseni hyvänä. Eräs entinen ystäväni, joka oli minulle kuin sisko ennen välirikkoa, sanoi minulle, että hänen mielestään ystävyytemme otti enemmän kuin antoi hänelle. Se satutti, olin ollut taakka pitkään ongelmieni takia. 

Laiskan leima

En ole pääosin laiska. Minulla on sairaus, joka verottaa voimia päivisin paljon. Joka tapauksessa, monet eivät asiasta tiedä taikka ymmärrä, kuinka vaikeaa on olla esimerkiksi koulussa hereillä tai 9 tuntia töissä skarppina. Minulle naureskeltiin koko lukion ajan, kuinka olin mestari nukkumaan tunneilla ja pystyin nukkumaan vaikka liikuntatunneilla. Hahahahaha, tosi hauskaa - mutta pakko oli itsekin ottaa asiaa huumorilla, että en olisi vielä Torkku-Tarun lisäksi taas Raivo-Taru. Ymmärrän, että nukkuminen voi näyttää hauskalta ja vitsailen asialla itsekin joskus, mutta sitä en voi sietää että sen takia minua pidetään laiskana. Töissäkin saatan olla väsynyt ja pahalla tuulella, mutta yritän pitää hymyn huulilla ja tehdä hommat loppuun. En halua näyttää sitä tunnetta asiakkailleni. Jos lähden aikaisemmin pois, en halua että minulle naureskellaan. Pelkään sitä leimaa. Se musertaa.

jouIMG_2893

Romahtaminen

Entä jos joku päivä kaikki meneekin päin kuusia? Entä jos joku päivä en enää pystykkään pitämään iloista oloa yllä? Entä jos kukaan ei halua auttaa sellaisina aikoina? Romahtaminen ja masentuminen pelottaa. Juuri niiden asioiden takia olin taakka nuorena. En halua palata samaan enää koskaan, mutta niin voi ihan hyvin käydä joskus. Stressaan paljon ja ahdistun helposti. Pelkään, että tämän hetkinen pilvilinnani romahtaa ja joudun palamaan vielä joskus samaan oloon kuin teininä.


Mitä sinä pelkäät?

~Taru

maanantai 26. lokakuuta 2015

UNIHALVAUS

"Herään yöllä outoon tunteeseen, aivan kuin jokin olisi huoneessani sänkyni vieressä. Tiedostan ystäväni nukkuvan vieressäni, mutta tunne ei liity mitenkään häneen. En halua avata silmiäni, pelko ja ahdistus täyttää mieleni. Tunnen kuin joku silittää kehoani, ei hellästi vaan epäinhimillisen kovaa ja nopeasti. Avaan silmäni ja näen sänkyni vieressä epämuodostuneet kasvot. Säikähdän ja paniikki iskee. Yritän huutaa, mutten saa ääntä kurkustani. Painan silmät takaisin kiinni ja tuntoaistimukset jatkuvat. Tunnen hengityksen korvani vieressä. Kuulen oman ääneni kuiskaavan korvaani: Kaikki tullee olemaan hyvin hyvin hyvin."

UH4

Hauskaa Halloween-viikkoa kaikille! 
Tällä viikolla pureudun täällä blogissani hieman erilaisimpiin juttuihin ja viikko tulee olemaan osin hieman "kauhupainoitteinen", toisin sanoen Halloweenaiheinen. Tämän postauksen tarinat ovat aitoja, omia kokemuksiani. Selvyyden vuoksi, olen ihan täysjärkinen mutten myöskään ole keksinyt juttuja omasta päästäni, vaikka hurjan vilkkaan mielikuvituksen omaankin. Mihin siis uppoudumme tänään? Unihalvauksiin. Niin siis mihin halvauksiin?

Aloitetaan lyhyestä infopaketista:
Unihalvaus on nukahtamis- tai heräämisvaiheeseen liittyvä tila, jonka aikana nukkuja ei pysty liikkumaan eikä puhumaan. Unihalvaus kestää muutamia minuutteja, jonka jälkeen kehoa pystyy jälleen liikuttamaan normaalisti. Unihalvauksen aikana vain hengitys ja silmien liikkeet ovat hallinnassa. Kokemuksen aikana nukkujan mieli on kuitenkin hereillä. Unihalvauksessa siis arkikielellä voisi sanoa "kehon nukkuvan, kun mieli on jo hereillä". Unihalvauksen aikana on mahdollista saada erilaisia asitiharhoja ja usein kauhu, pelko ja paniikki ovat läsnä. Noin 40-50% terveistä ihmisistä saavat unihalvauksen ainakin kerran elämässään. (Salmela 2010.)

Itselläni unihalvauksia on ihan todella usein. Voin sanoa kärsiväni jatkuvista unihalvauksista, sillä kyseisiä tiloja minulla on viikossa poikkeuksetta enemmän kuin kolme kertaa. Minulla unihalvausta esiintyy niin nukahtamis- kuin heräämisvaiheessakin, öisin sekä ihan päivisin. Tietoisilla päiväunilla nämä ovat todella yleisiä, mikä ärsyttää minua paljon. Aikaa menee taistelussa halvausta vastaan ennen kun pääsen nukahtamaan oikeasti. Eivätkä ne ole yhtään mukavia.

UH5

Ensimmäisen unihalvaukseni sain joskus vuonna 2010. Muistan sen hyvin elävästi. Olin nähnyt unta pikkusiskostani ja herätessäni tunsin, kuinka siskoni hiukset olivat käteni alla. Avasin silmäni, sillä ihan oikeasti siinä vaiheessa luulin, että nukuin siskoni vieressä - vaikka tosiasiassahan siskoni nukkui onnellisena omassa huoneessaan. Kun sain silmäni auki, näin siskoni seisomassa sänkyni vieressä. Siskoni ei kuitenkaan ollut se kaunis, vaaleahiuksinen tyttö. Sängyn vieressäni seisoi tumma ja epäselvä tytön hahmo, riivattuna, sotkuisilla hiuksilla ja musta mekkomainen yöpaita päällä. Säikähdin ihan jumalattomasti ja yritin huutaa. Paniikki iski ja tuntui etten saa enää happea. Tuolloin en vielä tiennyt, ettei huutaminen auta. Luulin oikeasti kuolevani.

Muistan myös samoihin aikoihin vielä porukoillani asuessa, kuinka isäni tuli huoneeseeni samankaltaisena tummana, irvikuvallisena hahmona. Se vain seisoi sänkyni päädyssä ja tuijotti minua mustilla silmäkuopillaan. Kun tilanteet menivät ohi ja kykenin taas liikkumaan, sytytin valot ja huusin isäni ylös. Sydämeni hakkasi aivan tolkuttoman kovaa ja olin tuolloin aivan varma, että sairastan skitsofreniaa. Onneksi se ei kuitenkaan ollut sitä.

UH3

"Olen nukahtamassa ja tunnen, kuinka kehoni tuntuu uppoavan sängyn läpi. Yhtäkkiä en voi enää liikkua tai puhua. Painan silmät kiinni ja toivon, että tunne menisi nopeasti ohi. Kuulen ja aistin jonkun olevan taas lähelläni. Avaan silmäni ja näen vieressäni irtonaisen vanhan naisen pään."

Luulin itseäni mielisairaaksi vuosia. Jatkuvat unihalvaukset tekivät paljon hallaa teini-ikäiselle mielelleni. En uskaltanut kertoa kaikkea vanhemmilleni, usein kerroin vain näkeväni pahaa unta. Aloin pelkäämään nukahtamista ja yksin oloa. Nukahtamisen pelko ja taistelu nukahtamista vastaan vain pahensivat tilannetta ja vietin monet yöt täristen sängyssäni. Jouduin soittamaan isälleni puhelimella keskellä yötä paniikkikohtausten takia ja nukuin vanhempieni sängyn vieressä jopa täysi-ikäisenä. Soimasin itseän siitä, kuinka heikko olin. Kuka 18-vuotias huutaa yöllä vanhempia apuun, kun ei uskalla nukkua?

UH2

"Olin isovanhemmillani yötä. Heräsin yöllä siihen, kun tunsin ihmisen ruumiin vieressäni. Avasin silmäni ja näin miespuolisen ystäväni elottomat kasvot tuijottamassa minua tyhjällä katseella."

Jossain vaiheessa kuitenkin tajusin, että kohtaukseni eivät johtuneetkaan skitsofreniasta eikä siitä, että talomme olisi ollut kirottu. Löysin netistä selityksen: unihalvaukset. Muistan, kuinka eräs ystäväni oikein halusi saada sellaisia. Minä en olisi koskaan halunnut. Pidin itseäni silti vielä epänormaalina, sillä toistuvat unihalvaukset eivät ole kovin yleisiä. Minulle muodostui pakkomielteitä laittaa asiat oikeille paikoilleen ennen nukkumaanmenoa - en kestänyt sitä, jos jokin oli huoneessani väärin.

Aloin pikkuhiljaa kuitenkin tottua niihin. Omaan asuntoon muuttaessa ymmärsin jo, mistä oli kyse. Unihalvaukset olivat jo todella arkipäivää, enkä enää pelännyt niitä kuin ennen. Kamalinta oli kuitenkin se, ettei kukaan uskonut tai halunnut kuulla, mitä koin melkein jokainen kerta kun nukuin. Unihalvaukset ovat minulla kaikilla mausteilla: tunto-, näkö-, kuulo- sekä luuloharhoilla.

UH1

Narkolepsia diagnoosin saadessani sain ensimmäistä kertaa elämässäni kuulla lääkäriltä, että unihalvaukset ja niissä esiintyvät hallusinaatiot ovat sairaudessani yleisiä. Tieto oli enemmän kuin helpottava. Nykyään pystyn jatkamaan unia unihalvauksen jälkeen enkä tärise paniikissa koko yötä. En myöskään pelkää mennä nukkumaan, paitsi hieman yksin. Illat ja yöt yksin ovat edelleen ahdistavia, mutta tiedän selviäväni niistä.

Yritän usein liikuttaa sormiani tai varpaitani, jotta heräisin. Jos saan liikutettua kehoani tai jos joku ulkopuolinen (aito henkilö) koskettaa minua, tila menee ohi. Joskus harhanäyt ovat ihan hauskojakin, minulla on ollut savua katossa, mummoja tiellä ja joulukuusi vaatekaapissa. Vaikka tunne on ihan hirveä välillä, joillakin kerroilla ahdistavaa tunnetta ei enää edes tule. Olen ehkä tottunut siihen tai jotain?

Onneksi tiedän, etteivät örkit olohuoneessa, joulukuusi vaatekaapissa tai riivattu Juho ole todellisia. Tuntoaistimukset, vaikka ne hirveimpiä ovatkin, ovat harhaa, eikä kukaan yritä vetää minua kylmillä käsillään pois sängystä eikä Juho oikeasti yritä purra kieltäni irti. Äänet joita kuulen, eivät ole todellisia. Ne ovat pelottavia, mutta eivät totta. Ne ovat minulle vain sillä hetkellä todellisuutta, josta on vaikea päästä pakoon.


Onko lukijoissa muita unihalvauksen kokeneita?

~Taru

Lähteet: Salmela, Jenni 2010: Opinnäytetyö Virtuaalista vertaistukea unihalvauksia kokeville
<https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/15429/salmela_jenni.pdf?sequence=1> Luettu: 20.10.2015

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Rome Photo Diary

Ihanaa sunnuntaita rakkaat lukijat ♥
Tämä viikonloppu mulla on mennyt sohvan pohjalla flunssassa, eikä tietokoneella istuminen ole kauheasti napannut. Tiedättehän, kipeänä silmät ja aivot väsyvät paljon nopeampaa. Nyt sunnuntaina kuitenkin olo on jo parempi, huomenna voi taas mennä koulunpenkille opiskelemaan. Tunnollinen opiskelija, kun sairastaa viikonlopuisin - harmi, ettei työssäkäyvän kalenteriin mahtuisi sairastamista lauantaisin. Puhumattakaan siitä, kuinka paljon olen tänä syksynä jo sairastanut. Pitänee palata tähän aiheeseen myöhemmin, mutta nyt palataan taas siihen alkuperäiseen asiaan: Ensimmäiseen Rooma-postauksen!

Kuvia reissusta minulla on ihan kauheasti (rehellisesti yli 1000), joten tästä ensimmäisestä postauksesta tulkoon tällainen pieni Photo Diary. Tiivistelmä reissusta muutamien kuvien muodossa.

jouIMG_5642 jouIMG_5616 perhe1 jouIMG_5626 jouIMG_5799 tee1jouIMG_5717 jouIMG_5978 jouIMG_6046 jouIMG_6071 rooma2 jou20151015_150325 rooma1

Palaillaan tarkempiin reissutunnelmiin ensi viikolla! Ensi viikolla on myös luvassa jotain todella jännää ja erilaista. Olen jo pitkään halunnut kirjoittaa kyseisestä aiheesta, joten stay tuned - ei ihan kevyintä materiaalia. Voisin jopa väittää, että tulossa on ehkä raskainta tekstiä koko blogihistorian ajalta. 

Huhuh ihan jännittää, millaisen vastaanoton kyseinen postaus tulee saamaan. Pääsette sukeltamaan hyvin vahvasti mun tunteisiin ja ajatuksiin. Pelottavaa sinänsä, sillä siellä ruudun toisella puolella on ihmisiä, joita en mitenkään tunne. Näin henkilökohtaisen jutun avaaminen on ollut jo pitkään mielessä, mutta nyt tuntuu siltä, että on oikea aika. 


Ensi viikkoon siis!♥
Aikooko joku muuten katsoa tänään World War Z-leffan?

~Taru

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Sinä päivänä kun mä en enää rakasta tätä

Valkoinen collegepaitani tekee joka syksy uuden paluun pukeutumiseeni. Jotenkin en osaa käyttää tuota paitaa esimerkiksi keväisin niin hyvin kuin syksyllä, syytä tähän en osaa sanoa. Tottakai käytän paitaa silloin tällöin myös muulloinkin kuin syksyllä, mutta muulloin paita ei miellytä omaa silmää niin paljoa kuin syys- ja joulukuun välissä. Tämä on ilmeisesti tällainen kausivillitys minulla.

jouIMG_6258

Sweatshirt - Gina Tricot / Jeans - Pieces / Boots - Migant / Bag - Michael Kors / Watch - JetSet

asu2110
jouIMG_6216 jouIMG_6238

Rooman reissulta tosiaan on nyt kotiuduttu ja nämä viikon ensimmäiset päivät olivat kyllä aikamoista hulinaa. Tuntuu, ettei aika riitä mihinkään! Onneksi kuitenkin tänään sain ison osan hommista taakseni ja perjantaina pitäisi olla jo hyvin paljon To Do-listan hommista valmiina. Noh, sitten on kuitenkin perjantai ja lauantai taas töitä, sunnuntaina ehkä ehtii rentoutua. Toivottavasti. 

Alan pikku hiljaa olemaan uupunut tähän gepardilifestyleen ja kaipaan enemmän vapaa-aikaa. Koulu verottaa aikaa hyvin paljon myös tuntien ulkopuolella ja työt stressaavat paljon. Vaikka pidinkin ravintolatyöstä tavallaan ihan jonkin verran, en koe enää töihin menoa niin kivana kuin esimerkiksi vuosi sitten. Vuosi sitten työpaikkani oli minulle kuin toinen koti.

Pidän työstäni. Pidän asiakaspalvelutyöstä ja tunnen olevani tehokkain kiireen ja stressin keskellä. Olen hyvä tarjoilija, kenkä ei purista siitä, ettenkö työnkuvastani pitäisi. Ongelmana on ehkä enemmänkin tämä työ+koulu yhdistelmä sekä jotenkin työpaikastani on hävinnyt se kotoisa tunnelma. Ehkä fiilis on sellainen, etten kuulu enää sinne. Tiedättehän, porukassa ei ole mitään isoa vikaa eikä työssä, mutta jokin mättää. Tavallaan tuntuu, ettei enää kuulu porukkaan. Tavallaan tuntuu, että on kasvanut pois sieltä.

Olen kuitenkin päättänyt ottaa töiden suhteen rauhallisesti - enkä ota lopputiliä noin vain. En hamua kauheasti töitä ja pärjään mieluummin vaikka vähemmällä kuin kuluttaisin itseni loppuun sellaisella työllä, jota en rakasta. Tiedättekö Junon biisin Sinä päivänä lopetan? Siinä lauletaan minusta hyvin: Sinä päivänä kun mä en enää rakasta, tätä - Kun mä teen vaan rahasta, tätä - Sinä päivänä lopetan, lopetan. 
Näin sen kuuluisi mennäkin.


Onko siellä puolella ruutua ketään, jolla on ollut joskus samoja tunteita töistä?
Jakakaa kokemuksia mulle vertaistukena!

~Taru

lauantai 17. lokakuuta 2015

Faux Fur Vest

Juuri ennen reissuun lähtöä kävimme Viivin kanssa taas kuvailemassa. Ja voi että olin hypersuperonnellinen kuvasaldosta! Juoksin kotiin pikamuokkailemaan parit kuvat teille tänne nähtäväksi (parasta oli ettei tarvinnut edes paljoa muokata!) ja en todellakaan malta odottaa, että pääsen kotiin muokkaamaan loputkin upeudet! Sanotaanko näin, että parhaat palat odottavat vielä kotona koneeni muistin kätköissä ;)

jouDSC_0069

Tässä postauksessa näkyykin jo kaksi syksyn uusinta hankintaa: karvaliivi ja mustat korkonilkkurit. Tuon liivin ostin "ulkokäyttöön", eli ajattelin pitäväni sitä nahkatakkien ja lämpöisien neuleiden kanssa. Eli siis takkien päälle lämmittämään viileään syksyyn. Olen varmaan kolme vuotta haaveillut karvaliivistä, mutta koska olen yleensä aika pihi, niin en ole saanut hankittua kun vasta nyt. Rakastuin liivin väriin ja pehmeyteen ensikostetuksella <3 Ja hei, siinä on yksi syksyn Must have-jutuista, iso huppu!

jouDSC_0039 jouDSC_0084

Beige ja musta sopii toisiinsa kuin nenä naamaan. Kenkäkaapistani puuttui mustat korkonilkkurit, jotka täydentävät lookin, mutta olin fiksu ja ostin paria päivää ennen kuvia DinSkosta aivan täydellisen parin mustista tolppakorollisista kengistä. Nyt täytyy sisäänajaa kengät, sillä tiedättehän, uudet kengät voivat hiertää hieman. Päkiöiden alla minulla on silikonipohjalliset pehmentämässä, kengät olivat semikovat vielä testatessa. Näillä on helppo kävellä ja ihan hyvin voin nuo laittaa vaikka kouluunkin. Näissähän korkoa on aika paljon, mutta päkiän alla oleva koroke helpottaa kävelemistä.

jouDSC_0025 jouDSC_0007 asu091015

Faux Fur Vest - Only / Jeans - Vero Moda / Leather Jacket - Only / Heels - XIT / Shirt - From Stockholm

jouDSC_0107

Kuvat: Viivi

Mitäs pidätte asusta?
Hot vai not?


~Taru

perjantai 9. lokakuuta 2015

Autumn shoppings - Beauty

Ette varmaan millään arvaa, mistä olen kaikki syksyn kosmetiikkatuotteeni hankkinut... No Sokokselta tietenkin, mistäs muualta! Sokkarille mulla on ollut alennuskuponkia ja sitten vielä tuossa viime viikolla siellä oli pahamaineiset 3+1 Päivää. Ei sillä, että olisi ollut mitenkään huono tapahtuma, kukkaro vaan ei tykkää. Siitä pahamaineisuus.

3+1 päiviltä ei voi koskaan lähteä tyhjin käsin, kuten ystäväni Viivi blogissaan mainitsi. Olen samaa mieltä, ei pysty ei. Alennuskoreja on niin paljon ja kaikki on niin halpaa, että voisin vaikka jokaisesta korista ottaa tuotteen jos toisenkin kotiin. Vanupuikot ja -laput ostan aina 3+1 päiviltä, eurolla kun saa.

Mukaan tuolta reissulta siis lähti...

jouIMG_5552

... Lumene Touch of Radiance Highlighter - Valokynä tuplapakkaus.
... Lumene Color Correcting Cream.

jouIMG_5557

... Palmolive Aroma Sensations, So Dynamic - suihkugeeli.

jouIMG_5558

... Pepsodent White Now Gold - hammastahna.

jouIMG_5564

... Nivean kosteus/puhdistusliinoja.
... Vanupuikkoja.
... Vanulappuja.
... kaksi kampaa.

Nämä päivät ovat petolliset, mutta onnistuin kuitenkin pitämään maltin ja hankin pelkkiä tarpeellisia tuotteita. Kyllä hajuvesi ja meikkiostastot houkuttelivat, mutta jätin ne tällä kertaa odottelemaan. Hyvä Taru, fiksu päätös!

Hammastahna on muuten hauska, se on ihan sinistä! Hammaspesun jälkeen allas näyttää siltä, että siihen olisi kaadettu putkenavaajaa ja jos joku hammas on jäänyt likaiseksi, sekin on sitten sininen. Sylki on sinistä ja etenkin nuhaisena lima. Värjääköhän tuo tahna siis likaa tai bakteereja, niin kuin ne tabletit pienenä, joita hammaslääkäri antoi mukaan?

jouIMG_5607

Tämä Lumenen Clear it up! Scrub & Wash - geeli oli jo aiempi ostos Sokokselta. Mulle on alkanut tulla otsaan näppylöitä (finnejä!!), vaikkei niitä mulla ole ollut oikeastaan ikinä. Teinivuodet selvisin ilman iho-ongelmia ja nämä nykyiset "ongelmat" ovat erittäin hyvin pieniä. Kuitenkin kaipasin vähän tehopuhdistajaa veden ja normaalin meikinpoistoaineen lisäksi, joten tämä pääsi testiin. Voin sanoa, että tykkään! Puhdistaa ihon tosi kivasti, pitää vaan muistaa rasvata sitten myöhemmin ettei naama lähde irti. Minulla ainakin auttoi otsan epäpuhtauksiin ja tuoksu on ihana.


Minkälaisia kauneustuotteita te olette tänä syksynä ostaneet? Linkkiä alle, jos blogistasi löytyy postausta samasta aiheesta ;)

~Taru

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

White & Burgundy

Syksyn lempivärini: valkoinen, harmaa, armeijanvihreä, kultainen, vaaleanpunainen ja burgundy.
Nämä värit ovat täyttäneet vaatekaappiani mustan lisäksi, JES! Ostospostausta on luvassa piakkoin, josta löytyy niin pörröistä kuin nahkaistakin. Suosikkikaupoiksi ovat nyt valikoituneet Gina Tricot, DinSko, Vero Moda ja Lindex.
 Kättä pystyyn, ketä kiinnostaa nähdä mun vaatekaapin uutudet?

jouDSC_5575
asu051015

Jacket - Only / Jeans - Pieces / Heels - DinSko / Scarf - Gina Tricot / Shirt - BikBok / Bracelet - Glitter

jouDSC_5590 jouDSC_5603 jouDSC_5591

Tykkään tästä asusta paljon. Burgundyn ja valkoisen yhdistelmä on aivan ihana! Etsin inspiraatioita tähän väriyhdistelmään blogeista ja kuolaan viininpunaisten huivien ja paitojen perään koko ajan. Yritän pitää näppini erossa nettikaupoista, sillä lauantaiaamuna lentoni Helsingistä suuntaa kohti Roomaa. Siellä sitten shoppailen (toivon mukaan) koko loppusyksyn edestä.

Syksy on mennyt ihan hurjaa vauhtia eteenpäin, uskomatonta että nyt on jo lokakuu. Vastahan koulu alkoi ja oli lämmintä. Kerrospukeutumista on aloitettava harjoittamaan, mikä kyllä tuottaa minulle vaikeuksia. En vaan tykkää useista kerroksista päällekäin, jotka menevät ruttuun kerroksien alla. Pakko kuitenkin opetella, sillä koko talvea en aio enkä halua kulkea villapaidassa.


Mitäs pidätte asusta? Mikä on teidän lempiväri syksyllä?

~Taru

torstai 1. lokakuuta 2015

Nöyrästi ylpeä vai pissapää?

"Itsekehu haisee" - tämä on varmaan kaikille tuttu sanonta. Itseään ei saisi kehua, vaan pitäisi opetella olemaan nöyrä. Jos teet jotain hienoa, älä tuuleta. Hymyile ja odota, että joku muu huomaa suorituksesi. On todella turhamaista nostaa itseään jalustalle. Vai onko?

Terveen ylpyden ja yleisen snobiuden väli on häilyvä. Tunnen sen riippuvan myös ihan seurasta, jokaisessa porukassa et voi laukoa yliopiston olevan parempi kuin AMK:n. Terkkuja sinulle, joka avasit vähän väärässä paikassa suusi - toivottavasti et tee sitä enää toiste. Tottakai ylpeä saa olla omista suorituksistaan ja saavutuksistaan. Ne eivät tee sinusta kuitenkaan parempaa, ylempiarvoista tai rikkaampaa verrattuna ihmiseen, joka ei ole samoja asioita elämässään saanut. Tai saatikka edes halunnut. Kannattaa aina pohtia, ennen itsensä kehumista, kuinka asian hoitaa. Hyvä muistisääntö on huomioida muut.

lintsi1
Kukaan meistä ei synny turhmaisuuden perikuvaksi. Siihen kasvetaan ja opitaan. Kenestä tahansa, taustoista riippumatta, voi tulla liian ylpeä ja pissa voi nousta kohinalla päähän. En syytä vanhempia suoranaisesti, mutta kotona saatu esimerkki voi kantaa pitkällekin elämään. Esimerkiksi toinen opiskelujuttu: jos kotona sinulle on opetettu, ettei Ammattikoulusta ole mitään hyötyä, eikä sinne menijät tule koskaan saavuttamaan elämässään mitään, saatat itsekin huomata jossain vaiheessa ajattelevasi näin. Ja fiksut ihmiset kyllä tajuavat, että asiahan ei todellakaan ole noin. Amiskapohjaltakin voit halutessasi tulla miksi vaan. Eikä ammattikoulupohja todellakaan tarkoita sitä, ettei omista motivaatiota.

Kukapa nyt haluaisikaan olla tarjoilija loppuikänsä? En minä ainakaan, mutta minusta on ihan todella upeaa, että joku haluaa. Nämä jotkut ovat ihan perus Pirkkoja ja Matteja, joita vaan sattuu kiinnostamaan asiakaspalvelutyö ja hullut työajat. Jos meillä ei olisi tarjoilijoita, kukapa ruuan kantaisi pöytään? Jos meillä ei olisi lähihoitajia, kuka auttaisi vanhuksia pääsemään palvelukodissa vessaan? Kappas, lähihoitaja ja tarjoilija ovat amiskapohjaisia koulutuksia. Eikö heistä ole mitään hyötyä? Onko heidän ihmisarvonsa heikompi, kuin kauppatieteiden maisterilla? Eivätkö he voi olla onnellisia, vaikka heidän bruttotulonsa eivät olekaan 7000 € kuussa?

Toisaalta, miksi leimata kaikki kovapalkkaiset henkilöt turhamaisiksi, joille vain raha merkitsee onnea? Hekin varmasti tekevät juuri sitä, mistä pitävät. Ihmisiä olemme kaikki, samanarvoisia ja yhtä tärkeitä pankkitilin koosta tai tutkinnosta riippumatta. Ei ole häpeä olla maisteri, eikä myöskään roskakuski. Kaikkia meitä tarvitaan tässä maailmassa. Jos meidät tiputettaisiin autiolle saarelle Kärpästen Herra-tyyliin, on aivan sama oletko toimitusjohtaja vai siivooja.

naamakuvia

Itse olen ylpeä seuraavista asioita: pesin tänään pyykkiä, menin opiskelemaan AMK:hon vaikkei se ollut todellakaan mun ensimmäinen valinta, ystäväni yrittää lopettaa polttamisen, olen käynyt tänä vuonna hyvin koulussa ja olen maksanut kaikki laskut tässä kuussa jo nyt. Näistä voin hyvinkin olla ylpeä ja voin jakaa ylpeyden muillekin. Voin mainita asioista, ilman että samalla tuomitsisin ketään. En koe olevani parempi ihminen, kuin hän, joka ei ole pessyt viikkoon pyykkiä. En koe, että ystäväni Siwan kassalla olisi huonompi ihminen kuin minä, koska ei opiskele. En koe, että hän joka maksaa viimeisenä eräpäivänä laskut, olisi köyhempi tai laiskempi kuin minä. Päinvastoin.

Hän, joka ei ole pessyt pyykkiä, tulee varmasti pesemään ne myöhemmin. En voi tietää, onko hänellä kiire. En voi tietää, onko hänellä edes pyykkikonetta. Saan myöhemmin selville, että hän pesee pyykkinsä aina kerrallaan sukulaisillaan. Hän on fiksu ja suunnitelmallinen.
Hän, joka on Siwan kassalla, tienaa rahaa. Hän maksaa rahalla vuokran, ostaa koiralleen ruokaa ja elää. Hän ei vielä tiedä, mikä haluaisi olla isona. Hänellä on vielä aikaa selvittää se. Hän ei mennyt opiskelemaan alaa, joka ei häntä kiinnosta. Hän on rohkea ja itsenäinen.

Itse syyllistyn joskus liialliseen itsekehuun, pystyn myöntämään sen. Myöhemmin kyllä hävettääkin, kun on laukonut jotain väärille ihmisille. Enemmän kuitenkin syyllistyn liian helposti loukkaantumiseen. Minua ärsyttää helposti itsekehujat, vaikka olen sitä mieltä että itsekehu on ihan jees. Tämä johtunee minulla siitä, etten itse ole tyytyväinen kaikkiin valintoihini elämässä ja itsetutkiskelulle olisi hyvä ottaa aikaa.

Kuuntelijan roolissa kannattaa muistaa, että väärinymmärryksiä voi helposti tulla. Toisen kehuessa itseään, meillä napsahtaa usein puolusteluvaihe päälle ja emme kohta osaa olla enää onnellisia toisen puolesta. Ajattelemme, että kertoja kokee olevansa heti parempi. Kertoja kertoo olevansa onnellinen, kun jaksoi itse painaa saavutuksensa eteen töitä. "Väittääkö hän, etten ole yhtä hyvä, koska itse en jaksanut? Mikä bitch. Ei aina tarvitse suorittaa, voi sitä olla muutenkin onnellinen." Päässä soi ärsyyntyneisyys, vaikkei kertoja aikonutkaan mollata muiden suorituksia. Jos asia jää painamaan, kannattaa kysyä suoraan, mitä kertoja tarkoitti korvaan särähtävällä asialla. Aina taustalla ei ole turhamaisuutta, vaan todella huono sanavalinta.

kukka1

Itsekehuja ja ylpeyttä kannattaa harjoitella. Olemalla ylpeä omista suorituksistasi, kohotat samalla huomaamattasi itsetuntoasi. Itsetunto-ongelmat ovat aina ongelma ja eikä niihin varmaan koskaan löydetä parannuskeinoa. Olemalla itsestään ylpeä, sillä voisi tosiaan aloittaa. Katso peiliin ja mieti, mistä olet itsessäsi ylpeä. Älä liiku peilin edestä, ennen kuin löydät edes yhden pienen asian. Se voi olla ulkoinen tai sisäinen piirre, saavutus tai yritys. 

Ymmärrättekö mitä haen? Tietynlainen ylpeys on todellakin ookoo ja erittäin suotavaa, mutta liika on aina liikaa. Liiallisella turhamaisuudella ja itsensä jalustalle nostamisella voi olla toisen elämään ilkeät vaikutukset. Kunnioita muidenkin päätöksiä. Älä paina toisen suorituksia maan rakoon vain siksi, että itse et olisi toiminut niin. Jos tunnet olevasi parempi ihminen kuin muut, pysähdy.
Pissa päässä haisee, ei itsekehu.


~Taru