sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

SUNDAY LOOK

Miten niin revityt farkut ovat minun tämän hetken suosikkihousut? Eiväthän ne ole kuin jokaikisissä asukuvissa, joita olen viimeaikoina räpsinyt. Jos ei nyt ihan jokaisissa, niin ainakin melkein jokaisissa. Pull&Bearista ostetut farkut ovat olleet kovemmassa käytössä kuin Freddyt (mikä on aika ihme, koska rakastan Freddyjen mukavuutta)! Nämä kuvissakin esiintyvät housut ovat jalassa äärimmäisen miellyttävät, eivät pahemmin purista ja takapuoli ei ole kovasta käytöstä huolimatta lörpähtänyt. Ainut miinus näissä on liian lyhyet lahkeet. Hups.

jouDSC_6796 jouDSC_6836

Miksi ostin farkut, joiden lahkeet ovat aivan liian lyhyet? Puolittain siksi, että olin vähän hölmö. En ajatellut, kuinka paljon lyhyet lahkeet rajoittavat housujen käyttöä ja minun oli vain pakko saada revityt farkut. Olen sovittanyt ja metsästänyt hyviä jo pitkään, mutta aina housuissa on ollut jokin vika. Yleisimmin ne ovat olleet liian löysät vyötäröltä tai roikkuneet takapuolesta, joten ehkä ajattelin lyhyiden lahkeiden olevan se pienin paha.

Ajattelin kuitenkin elämää hieman eteenpäin. Kesä kolkuttaa kohta jo ovella ja Converse-kausi pääsee kohta taas räjähtämään. Olen ulkoiluttanut jo valkoisia Conversejani pari kertaa, vaikka joka kerta itken verta jokaisen uuden tahran takia. Ei nyt aivan, mutta kunhan tuo keli pysyisi tasaisen aurinkoisena ja loskaa ei enää tulisi, niin olisin ihan tyytyväinen. Pääsisin toteuttamaan sen idean, jonka takia ostin liian lyhyet lahkeet. Nuorisolla (hahah olenkin jo niin vanha että voin käyttää tuota sanaa) sitä lookkia on näkynyt jo pitkin vuoden. Kyllä, aivan oikein: nilkat paljaana ja Converset jalassa. Omaperäistä ja kekseliästä - eikös! :D

jouDSC_6832
Jeans - Pull&Bear / Crop top - Pull&Bear / Shoes - SoWhat / Cardigan - Cotton:On / Clutch - Glitter / Watch - Polar A360 
jouDSC_6870 jouDSC_6849 jouDSC_6840

Tämä asukokonaisuus on yhdeltä sunnuntailta, jolloin olo oli raukea ja laiskahko. Jos en olisi menossa tänään töihin, pukeutuisin varmaan aika samalla tavalla. Tuossa asussa tunsin oloni rennoksi ja samalla ihan tyylikkääksi. Ranteessa oleva Polarin A360 yritti potkia minuun liikettä turhaan tuona päivänä. Se oli rento sunnuntai! Normaalisti tuosta kellosta on kyllä hyötyä, se antaa motivaatiota ja potkii takapuolelle jos meinaa laiskottaa. Tosi näppärä kaveri treenatessa, suosittelen. Jos teitä kiinnostaa tämä kello enemmänkin, voisin tehdä ihan oman postauksen kokemuksistani ja fiiliksistäni tämän kellon kanssa. Laittakaahan kommenttia jos kiinnostuitte!

jouDSC_6897
Kuvat: Viivi

Sunnuntai ja kalenteri täynnä - tänään se ei haittaa! Kohta lähden käväisemään töissä ja illalla yritän päästä salille vielä hieman treenamaan. Jänskää taas nukkua aivan yksin, kun kämppis on Norjassa ja Juho lähti taas kouluttautumaan toiselle puolelle Suomea. Pitää tehdä niin paljon tänään kaikkea, että illalla ei jaksa edes pelätä sängyn alla asuvia mörköjä ja kummituksia. Onneksi tämän vuoron jälkeen alkaa pitkät vapaat ja voin viettää kerrankin Vappua aivan rauhassa ja ilman töitä!

Oikein ihanaa sunnuntaita kaikille ♥

torstai 14. huhtikuuta 2016

BLAH

Olen kyllästynyt kuuntelemaan ongelmiasi. Tämä on näissä asukuvissa esiintyvän paitani sanoma. Olen hullaantunut tänä keväänä tämän tyylisiin paitoihin, mitä nasevampi sanoma - sen parempi. No ei nyt aivan, tämän paidan sanoma vain iski minuun hieman vitsillä Juhon kanssa Dubaissa shoppaillessa. Olen kovasti yrittänyt etsiä lisää tämän tyylisiä toppeja ja t-paitoja, mutta sopivia ei vielä ole oikein löytynyt. En halua paitojeni vaikuttavan liian "teineiltä", jos ymmärrätte mitä haen takaa. Lisäksi kirosanoja en paidoissani kovin mielelläni haluaisi näkyvän, vaikka ajatuskuplani ovat täynnä niitä juuri nyt.

jouDSC_0066

Paidan sanoma on välillä sopiva. Aina ei välttämättä jaksa kuunnella toisen valitusta ja ongelmia, mutta näissä tilanteissa on parempi oppia sanomaan se toiselle ääneen. Kukaan ei voi tietää rajojasi, ellet aseta niitä ja ilmaise toiselle milloin rajat ovat lähellä ylittyä. Itse jaksan hyvin pitkälti kuunnella, ymmärtää ja auttaa pahoissakin asioissa kavereitani, sellaisissakin joissa olen erimieltä, mutta yhtä asiaa en voi enää sietää. Paskan puhumista ja järjetöntä haukkumista ihmisestä, joka ei kuulu toisen läheisiin ystäviin mutta joka kuuluu minun ystäväpiiriini. Minua ei kiinnosta kuulla sitä, mitä mieltä toinen ystäväni on toisesta, jos ulosanti on lähinnä kirosanojen täyttämää tekopyhää moraalisointia toisen sanomisista tai tekemisistä. Tämähän pukkaa menemään aivan tunteisiin taas, huhhuh.

jouDSC_0043 jouDSC_0071
Jeans - Pull&Bear / Heels - DinSko / T-Shirt - Bershka / Leather Jacket - Vero Moda / Bag - Michael Kors
blahasu1
Kuvat: Viivi
Kyllä, olen itsekin syyllistynyt selän takana jauhamiseen. Kukapa ei olisi? Olen kuitenkin oppinut tässä elämässä sen, että pyrin miettimään kahdesti ennen kun suuni avaan. Välillä on hyvä purkaa tunteitaan toisesta ihmisestä, mutta ehkä tietynlainen sensuuri kannattaisi olla. Itse puran eniten silloin patoutunutta ärsyyntymistä, kun minua on loukattu. Jos joku loukkaa minua, on siitä ihan aihetta ystävälle purkaa. Jos joku loukkaa läheistä ystävääni, puran siitäkin syntyneitä tunteita esimerkiksi Juholle tai nykyiselle kämppikselleni. Jos joku loukkaa jotain etäisempää kaveriani, asia harmittaa mutta en koe sitä niin henkilökohtaisena asiana, että menisin loukkaavalle osapuolelle siitä erikseen mitään mainitsemaan. Saattaisin heittää pahoja katseita perään, ehkä. Miksi haluaisin mennä asiakseen räyhäämään ja loukkaamaan toista omilla mielipiteilläni?

Olen nykyään hurja suuttuessani, mutta omaan varsin huikean itsehillinnän. Saatan kuunnella pitkäänkin erityisemmin suuttumatta suorasanaista arvostelua itsestäni tai läheisistäni, mutta rajansa on aina kaikella. Vaikka koen tarvetta huutaa ja antaa mojovan läiskäytyksen toisen poskelle, en tee sitä. En ole milläänlailla ylpeä siitä, millainen voin olla, jos kaikki itsehillinnän muurit minulta murtuisivat. Paljon mieluummin keskustelen rauhassa, kuuntelen, koitan ymmärtää toisen kannan ja tunnustan sekä myönnän omat virheeni, kuin räyhään ja käyttäydyn kuten kapinallinen teini. Paljon paljon mieluummin lopetan keskustelun ja poistun paikalta, en halua kuitenkaan satuttaa tai loukata ketään.

Siitä, miten voit suutuspäissäsi toista loukata ja satuttaa, ei kannata olla ylpeä. Näin kahdenkympin ylittäneenä voin sanoa opetuksena sen, että toisen loukkaamisesta ei jää koskaan hyvä mieli. Ylimääräisen draaman aiheuttaminen toisen kustannuksella on aivan naurettavaa, en voi ymmärtää kuinka joku voi olla ylpeä siitä, kuinka saa toiselle pahan olon. Aivan sairas on ajatus, että joku virheen tehnyt ihminen ansaitsisi kaikilta tuttavilta ja läheisiltä vihat, haukut ja henkilökohtaiset loukkaukset niskaansa. Aivan sairasta on, että joku nauttisi tilanteesta, missä pääsisi tekemään juuri noin toiselle. Kaikista ei tarvitse pitää, kaikkien valintoja ei tarvitse ymmärtää, mutta kaikkien asioihin ei tarvitse myöskään negatiivisesti puuttua.

Herättikö tämä teissä ajatuksia?
Mukavaa torstaita kaikille ♥

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Mielenrauha muutoksien keskellä

Elämässäni tapahtuu tällä hetkellä isoja asioita. Muutoksia, joihin täytyy opetella sopeutumaan. Asioita, joiden kanssa täytyy oppia elämään. Tällaiset muutokset eivät ole minulle tuttuja enkä ole koskaan ollut kovin hyvä sopeutumaan henkilökohtaisessa elämässäni tapahtuviin muutoksiin. Takerrun ennemmin tuttuun ja turvalliseen enkä päästä helpolla irti. Pelkään muutoksien ja suurien päätöksien olevan pitkällä aikavälillä vääriä, vaikka tiedostan muutoksien olevan tässä hetkessä oikeita ratkaisuja tällä tilanteelle.

Muutoksiin ei aina voi itsekään vaikuttaa täysin. Joissain tilanteissa myös muidenkin tahdolla on merkitystä ja sitä tahtoa täytyy kunnioittaa. Joihinkin asioihin ei itse voi vaikuttaa ollenkaan ja silloin täytyy vain hyväksyä tuleva. Tulevaisuus voi tuntua tyhjältä, pelottavalta ja ahdistavalta. Voi tuntua, ettei jaksa enää yrittää ja jatkaa eteenpäin. Voi tuntua siltä, ettei jaksa enää elää vaikka sydän lyö ja hengittää. Elämisellä tarkoitan elämästä nauttimista. Voi tuntua, että elämänilo katoaa muutoksien myötä. Valuen samaa tahtia kun kyyneleet, viimeisen kyyneleen kohdalla olo jää vain tyhjäksi. Enää ei itketäkään, mutta ei myöskään nautita päivistä kuin ennen. Mieli haluaa vain olla yksin.

jou20160306_133223 jou20160307_180251

Toiset raivoavat, toiset eristäytyvät. Osa meistä osaavat käsitellä muutoksia nopeammin ja nousevat niin sanotusti takaisin hevosen selkään nopeammin. Osa tipahtaa korkeammalta, osa tipahtaa jaloilleen kuin kissat. Kaikki eivät osaa puhua ja käsitellä tuntemuksiaan yhdessä jonkun muun kanssa. Tunteiden patoaminen ja eristäytyminen vaikuttaa oman kokemukseni mukaan olevan yleistä. Riippuen tietenkin asiasta, mikä on aiheuttanut muutoksen. Joku meistä voi menettää työnsä, toinen parisuhteen ja joku joutuu muuttamaan kauas ystävistään. Jonkun ystävä voi muuttaa pois, joku voi tulla petetyksi ja joku voi tehdä omassa suhteessaan virheitä. Näiden ja monen muun asian kautta rakentuu silta yhdistävään tekijään: muutokseen.

Minun tapani käsitellä tunteita ja elämää perustuu keskusteluun. Avaudun omista asioistani helpohkosti joillekin läheisistäni. Pystyn avaamaan mieleni lukkoja paremmin, kun saan tukea tai uusia näkökulmia keskustelun vastapuolelta. Itsetutkiskelun ja ystävien neuvojen combo on toimivin keino tehdä tilanteeseen sopiva päätös ja asennoitua tulevaan rauhallisemmin mielin. Vahvuus on löydettävä itse sisältä, mutta joskus se kaipaa hieman tukea.

jou20160309_225324 jouIMG_6679

Tiedän olevani herkkä persoona. En ehkä vaikuta siltä, mutta vaikeina aikoina olen mieluummin yksin ja en halua näyttää ulkopuolisille, kuinka rikki olen sisältä. Tuollaisina aikoina olen stressiherkkä, ahdistunut, vihainen ja äkkipikainen. Ahdistus on välillä niin voimakasta, ettei pysty hengittämään ja paniikkikohtaukset värittävät arkipäivää enemmän kuin kukaan tietääkään. Joskus minua aivan ärsyttää, kuinka vaikea noista tunteista on puhua edes ystäville. Ärsyyntyneenä tulee helposti syytettyä mielessä ystäviä ymmärryksen puutteesta. Se on väärin. Taistelen mieltäni vastaan ja pyrin nautimaan ystävieni seurasta ilman keskustelua ahdistuksesta. Paniikki-/ahdistuskohtaukset, jotka muistuttavat psykoosin ja itkupotkuraivarien yhdistelmää, ovat vaikeita keskustelun aiheita. Pyrin mieluummin purkamaan niitä aiheuttavan asian, kuin avautumaan sen suuremmin hurjahkoista kohtauksista. En halua myöntää olevani heikko.

Puhuminen ei ole heikkoutta. Ja tiedän itsekin, etten ole oikeasti heikko. Tahdon olla se tasapainoinen persoona, jonka mielenrauha muutoksien keskellä säilyy. Tahdon olla se, joka pystyy iloitsemaan, suremaan ja pelkäämään ja jatkaa rauhassa matkaa eteenpäin. Olen oppinut sen, että ystävien tuki on tärkeää ja tahdon itsekin auttaa ystäviäni tilanteessa kuin tilanteessa. Tahdon antaa neuvoja, kuunnella ja edistää asian ratkeamista omalla kaveriterapioinnillani. En halua saada valmiita vastauksia, joten en myöskään pyri antamaan kenellekään "sitä oikeaa ratkaisua". Se täytyy keksiä itse. Sisäistä rauhaasi ei löydä kukaan muu kuin sinä itse.

Lyhyet neuvot muutoksien varalle:
- Älä eristäydy
- Puhu jollekin
- Pyri ajattelemaan positiivisesti
- Tee sitä mistä nautit ♥

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Blogiblondi rahapulassa

Viime viikon maanantaina käytiin katsomassa Onnenonkija-elokuva hieman ennakkoon Viivin, Katan ja Jenniinan kanssa. Hehkutinkin jo Facebookissa leffaa sekä naispääosan esittäjää Minka Kuustosta, jonka kanssa otettiin elokuvan jälkeen ryhmäselfieitä bloggaajien tapaan - eli sata ja yksi kuvaa, joista julkaisuun menee vain ne muutamat onnistuneet. Sopivan muokkauksen jälkeen tottakai. Kuvia ottaessa nauru herskui jokaiselta ja duckfaceja vääntäessä harvalla meistä pysyi pokka. Minka olisi ihan hyvin voinut olla yksi meistä Kuopiolaisista bloggaajista, tilanne oli todella luonteva eikä lainkaan vaivaantunut.

#Onnenonkija tuli leffoihin 25.3. ja pyörii siis parhaillaan leffateattereissa ympäri Suomen. Näin lyhyesti ja liikaa spoilaamatta, leffa kertoo nuoresta muotibloggaaja Marjasta joka tavoittelee tuottoisaa uraa blogimaailmassa samalla kerryttäen itselleen hurjaa määrää velkaa. Marja (Minka Kuustonen), tapaa kuitenkin sattumalta Olavin (Olavi Uusivirta), joka osoittautuukin rikkaammaksi kuin alussa vaikutti. Olavi on lähtöisin rahakkaasta suvusta, joten tadaa - siinähän olisikin Marjalle ratkaisu rahaongelmiin ja rikas mies toisi blogillekin lisää näkyvyyttä. Asiat eivät kuitenkaan menneet ihan niin helposti kuin itse aluksi ajattelin. Aluksi pinnalliselta tuntuvasta blogihömppäleffasta kuoriutuikin ajatuksia herättävä draamakomedia, jossa yhdistyi huikeasti vaaleanpunaiset unelmat sekä tosielämän rahaongelmat pikavippivelkoineen.

jouDSC_8860

Marja on kulutuksen mustassa aukossa. Hänen velkansa koostuvat lähinnä ulkomaanmatkoista ja muista blogiin liittyvistä menoista, joihin on tarvinnut ottaa hieman pikavippivelkaa. Itse en tunne enkä tiedä bloggaajia, jotka toimisivat tosielämässä samoin kuin elokuvan päähenkilö. Heitä kuitenkin varmasti on. Blogimaailma tuntuu materialisoituvan entisestään ja ihan halvimmilla vehkeillä eivät suosituimmat bloggaajat bloggaa. Tämän kilpaurheilulajin perusvälineisiin kuuluvat ainakin kunnon kamera (joko kunnon järeä järkkäri tai sitten sirompi ja yhtä kallis hyperpokkari), trendikäs puhelin (yleisin varmaan iPhone) sekä laaja vaatekaappi, josta puolet on kuvattu ja neljäsosassa hintalaput vielä kiinni. Bloggaajahan ei voi pitää samoja vaatteita koskaan blogin puolella päällä. Vaihtelua täytyy olla, tottakai, mutta liika on aivan liikaa. Minunkin vaatekaapistani löytyy vaatteita, joissa on vielä hintalaput kiinni vain sen takia, etten kehtaa niitä ennen kuvaamista käyttää.

Bloggaamisesta voi omilla valinnoillaan tehdä kalliin harrastuksen. Olen joskus itsekin ajatellut asukuvia julkaistessani, että voinko laittaa kuvia vielä blogiin koska edellisessä postauksessa minulla oli samat housut jalassa. Kuka nyt oikeasti ajattelee, että käyttäisin samoja vaatteita päivästä toiseen tai en pesisi vaatteitani, jos jalassani on kaksissa peräkkäisissä asukuvissa samat farkut? Ei minulla ole varaa omistaa kymmeniä erilaisia ja erimerkkisiä farkkuja.

jou20160321_165047

Kaikesta voi tehdä välineurheilua. Leffan päähenkilö on tehnyt juurikin näin ja vielä paljon yli varojensa. Tässä onkin suurin ero meidän blogityttöjen ja Marja-Auroran välillä. Meille bloggaaminen ei ole tulonlähde. Meille ja Marjalle yhteistä taas on se, että blogit ovat paikkoja, joissa jakaa iloja, suruja sekä kauniita asioita maailmasta. Tahdon itse nauttia blogin kirjoittamisesta, valokuvaamisesta, kuvien muokkailusta ja niiden tarjoamista terapiahetkistä.

jouDSC_8867

Onnenonkija on yksi parhaista suomalaisista draamakomedioista, jonka olen katsonut. Ehkä tähän vaikuttaa juuri se, miten helppo Marja-Auroran ajatusmaailmaan oli uppoutua. Bloggaajana tunnistin itsenikin monista kohdista, etenkin asukuvien ottamisesta ja #ihanista hashtageista instagramissa. Suosittelen lämpimästi leffaa jokaiselle!

Muistakaa käydä katsomassa #ONNENONKIJA ja tulkaa kertomaan omat mielipiteenne elokuvasta tänne minullekin ♥