lauantai 14. toukokuuta 2016

Dear summer, please be good.

Tästä kesästä tuleekin hyvin erilainen, kuin vuosi sitten tai edes syksyllä osasin kuvitella. Tiedän sen jo nyt, ettei tämä kesä ehkä lukeudukaan paras kesä ikinä-kategoriaan. Yritän kyllä parhaani ja aion nauttia kesästä niin hyvin kuin osaan. Tällä hetkellä se kaikki on vain astetta vaikeampaa. Teitä varmaan kiinnostaa, mitä kaikkea minun blogihiljaisuuden taustalla on. Voin avata tällä hetkellä vain sen, että avovaimosta muuttui kämppis (maailman parhaalle kämppikselle). Juho muutti pois ja lähti parantamaan maailmaa. Onneksi pidetään yhteyttä ja ollaan hyvissä väleissä, vaikka tiet nyt haarautuivatkin eri suuntiin.

1-Taru02

Tämä kevät on ollut tunteiden ja jaksamisen vuoristorataa. Minulla on ollut ongelmia myös lääkityksen kanssa ja olen kärsinyt hurjista ahdistus- ja paniikkikohtauksista. Ne alkoivat piinata niin pahasti, etten uskaltanut nukkua Juhon lähdön jälkeen hetkeen yksin. Näin painajaisia, unihalvaukset olivat voimakkaita ja heräsin kylmä hiki otsalla useampaan otteeseen. Ahdistus heijastui myös ihmissuhteisiin ja joihinkin jopa niin, ettei varmaan paluuta entiseen ole. Olin niin vihainen itselleni, kun en pystynyt hallitsemaan tunteita. Tunsin oloni taas niin heikoksi ja häpesin itseäni. Se epäonnistumisen fiilis on musertava.

Vielä pari viikkoa sitten pakenin kesken tunnin vessaan piiloon paniikkikohtauksen iskiessä. Nyt nostan taas kerran leukani pystyyn ja hengitän uutta, raikasta ilmaa. Koitan nähdä muutokset mahdollisuuksina taas onnistua elämässä. Yritän opetella katsomaan Kuopiota uusin silmin. Tällä hetkellä jokaisessa paikassa jokin muisto yrittää muistuttaa minua, kuinka "epäonnistuin" taas. Kuinka suhde ei ollutkaan täydellinen, kuinka en voinut mennä töihin burn outin takia, kuinka sanoinkaan ystävälle pahasti vihaisena, kuinka kadotin itseni noiden kaikkien virheiden alle ja kuinka en osannut nauttia siitä mitä minulla jo oli. Vedin harmaan verhon silmilleni, mutta nyt revin sen pois, pikkuhiljaa ja vaikka väkisin.

kukkakimppu
Dress - Gina Tricot / Shoes - H&M / Necklace - Guess
green1
Kuvat: Bella Photo

Tänä kesänä minulla ei ole enää mitään erityisiä suunnitelmia. Ei ole reissuja, joita odottaisin. Aion suorittaa pari kurssia kesän aikana ja tehdä töitä. Aion vain yrittää nauttia parhaani mukaan. Auringon ottaminen ja mökillä käynti on ainakin must! Tampereella, joka on muuten mun uusi rakkauskaupunki, aion myös käydä - vaikkei mulla siellä oikein mitään olekaan. Pitää toivoa, että ystävä pääsisi opiskelemaan sinne, niin olisi jokin oikea syy mennä sinne. Ehkä minussa asuikin sitten jokin pieni tamperelainen, kun tunnen sitä kaupunkia kohtaan niin kovaa vetoa. Onko täällä mun lukijakunnasssa muita, joiden mielestä Tampere on ihana kaupunki? ♥

Nautitaan kaikki parhaamme mukaan tulevasta kesästä,
jookos? ♥

14 kommenttia:

  1. Hurjasti tsemppiä sulle ♥ Tampere on kesällä kyllä kaunis, tykkään käydä siellä :) Kesä on itselläkin vailla suunnitelmia, tulevaisuus on yks iso kysymysmerkki :D niin outoa kun en ole jatkamassa opintoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti <3 eiköhä tehdä reissu Tampereelle kuule ! Tsemppiä sullekin, kyl se tulevaisuus tulee vaikka kaikki olisikin auki ;)

      Poista
  2. Voi että <3 Iso halaus myös täältä. Rankkojen juttujen kanssa olet joutunut painimaan! Kiitos tuhannesti kun olet silti jaksanut autella minuakin koulujutuissa olemalla mallina. Ja muuten tuosta Tampereesta: pikkuhiljaa olen minäkin alkanut ihastua paikkaan :) Harmi kun koulua on seuraavan kerran vasta elokuussa, mutta voisihan tuonne tehdä kuvausreissun ihan muuten vain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvausreissu olisi kyllä superkiva ajatus:) ja tottakai jaksan (olen supernainen), noi mallina olemisen on antanu paljon muuta ajateltavaa välillä! Kiitos sinulle <3

      Poista
  3. Aivan ihania kuvia susta ♡ Jaksamisia sinulle :) ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Taru:) kyllä tähän risukasaan on aurinko jo paistanu :)

      Poista
  4. Tampere on ihana mut näin vuoden asuneena se ei sit ollu mun paikka, tavallaan ymmärrän sun tekstiä et koen jotenki epäonnistuneeni vuoden aikana kun asiat ei menny niinku suunnittelin, mutta toisaalta ehkä opin että ei pitäisi suunnitella niin paljoa :) Kyllä kaikki järjestyy, klisee, mutta tosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyl sen oman paikan aina sit joskus löytää :) elämästä oppii ja toisena kliseenä voi sanoa, et se mikä ei tapa niin se vahvistaa :)

      Poista
  5. Jaksamista sinulle Taru. ❤ Tule käymään. ��

    VastaaPoista
  6. Tsemppiä ja virtuaalihaleja sinne ♥ Tampere on kaupunkina kyllä todella kiva ja kaunis :) Pläänitään jotain kivaa kesäksi ;) Ja nää kuvat, aivan ihania! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti muru <3 joo pläänitään vaan! Kuhan ei tuu tylsää kesää nii kaikki jees ;)

      Poista