tiistai 28. kesäkuuta 2016

En ole koskaan... x20

Juomapelien klassikko - Never have I ever.
Sain idean tähän postaukseen Roxyn blogista, kiitos ♥

1. Matkustanut yksin
En ole uskaltanut lähteä reissuun aivan yksin. Vieläkään. Jokaisella reissulla on minulla ollut jotain seuraa, enkä ole edes hotellissa nukkunut koskaan yksin.

2. Juossut suihkulähteen läpi
Enkä ole myöskään uinut suihkulähteessä. Insinöörit tekevät tätä Kuopiossa syksyisin, pitäisiköhän vaihtaa alaa jotta pääsee juoksemaan suihkulähteeseen?

3. Oksentanut darrassa
Toivottavasti en myöskään koskaan tule tekemään näin.

4. Hypännyt kympistä
Ja yksin en uskaltaisi edes hypätä. Olen huono uimari, joten tarvitsisin hengenpelastajan tai ammattiuimarin hyppäämään minun kanssani yhtä aikaa tuolta. Jos en pääsisikään takaisin rantaan tai edes pinnalle, olisi ainakin apu lähellä.

5. Ollut Husky-safarilla
Rakastan Siperianhuskyja hirmuisesti ja olen halunnut koirarekiretkelle niin kauan kun muistan. Joka vuosi uhoan, että tänä talvena käyn Husky-safarilla, joten jatkan perinteen mukaan uhoamista taas. Ensi talvena sitten.

6. Hypännyt Benjihyppyä
Yksin en hyppäisi. Tähänkin haluaisin kaverin, josta pitää kiinni hirmuisesti ja särkeä hänen tärykalvonsa. Mielellään sellainen kaveri, jota ei pelottaisi ja joka vain naurahtaen kaataisi meidät alas. #hyppäisitsämunkanssa

P6160031

7. Saanut sakkoja
Toivottavasti laitoin sen pysäköintiluvan paikoilleen...

8. Oppinut tekemään kunnolla ranskanlettiä itselle
Yhden letin olen itselle tehnyt! Kaunista siitä ei kyllä tullut, enkä toista kertaa onnistunut.

9. Ottanut hyvää belfietä
Pikkusisko yritti opettaa minua ottamaan niitä "teinipeilipeppuselfieitä", mutta ei vanha koira uusia temppuja opi aivan noin vain. Tai sitten minulla vain ei ole sitä vähääkään takapuolta noihin feikattuihin pakaralihaksen pullistelukuviin. Jos joku osaa opettaa näissä, niin ihan mielenkiinnosta tahtoisin oppia ottamaan noita. Olo tuntuu aivan fossiililta!

10. Käynyt festareilla
NYT OLEN KÄYNYT. Himos Juhannus 2016 ♥
Listaa kootessani en siis vielä ollut, juhannuksen festarit olivat minulle aivan ensimmäiset. Kuopion Viinijuhlia ei voi tällaisiksi festareiksi laskea.

11. Saanut olla kummi
Minulla on vain yksi kummityttö ja hänellä on neljä jalkaa sekä häntä ♥

P6210096
Kuvat: Bella Photo

12. Pudonnut hevosen selästä
Olen siis ratsastanut aivan liian vähän, ainakin sanonnan mukaan.

13. Lentänyt ulos baarista
Ei olisi koskaan ollut syytäkään heittää. Olen joutunut käymään vessassa nukkumassa, kun nukahtamiskohtaus on puskenut päälle. Ei ihan viitsi torkkua baarin sohvilla, jos olisin niissä levännyt niin ei riittäisi sormet ja varpaat laskemaan monesti minut olisi ulos baarista kannettu.

14. Vaeltanut Lapissa
Tahdon, tahdon, tahdon. Ihan milloin vain. Vaeltaminen on tosi kivaa ja rakastan myös nukkua teltassa. Harrastin nuorempana noin 11 vuotta partiota, joten minussakin asuu pieni eräjorma vaikka en siltä aina vaikuta. Juoksen nimittäin kiljuen ampiaisia ja muita ötököitä karkuun.

15. Leikannut nurmea ruohonleikkurilla
Koulukaverini vähän nauroivat, kun saivat kuulla tästä. Mutta tosiaan, en ole koskaan nurmea ruohonleikkurilla trimmannut. Isi sen meillä kotona hoiti. Porukoiden rinnetontti on aika iso ja eihän minulla pienempänä haba olisi siihen riittänyt.

16. Myöhästynyt töistä
*Laittaa hälytyksen puhelimeen perjantaille*

17. Luovuttanut verta
Enkä koskaan tule luovuttamaan. Ei siksi, että en haluaisi tai uskaltaisi, vaan koska en saa. Narkolepsia jostain syystä estää tuon veren luovuttamisen. Luovuttakaa te minunkin puolestani, se on tosi tärkeää!

18. Ollut road tripillä
Unelma. Ajaa pitkin Suomea, yöpyä uusissa paikoissa ja tutustua uusiin ihmisiin. Juosta mereen, meikata autossa, juoda kahvit pienellä huoltoasemalla ja kaikki tämä ilman kiirettä.

19. Osannut laulaa
Jos joskus oppisin, laulaisin koko ajan ja täyttäisin Instagram-tilini laulupätkillä. Olen kateellinen kaikille, joilla on lauluääntä. Itselläni ei ole, eikä varmaan koskaan tulekaan. 

20. Metsästänyt
Muuta kuin... Eikun mitä?

Löytyikö teiltä samoja asioita listalta?

10 kommenttia:

  1. Ihanaa että on joku joka ei oo kans käynny festareilla ennen tätä kesää! :D Kaikki tätä aina ihmettelee et en oo koskaan käynyt mutta mulle tulee festareista mieleen sade ja polviin asti ulottuva muta eikä se houkuta :D mut ehkä minäkin tänä vuonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ai etkö ole ikinä käynyt?"-kommentti tuli varsin tutuksi Himoksella :D Kannattaa todellakin käydä, se festarifiilis on vaan koettava ♥

      Poista
  2. Haha ei vitsi miten hauska postaus! :D Kiva kun olit selittänyt noi kohdat vielä auki! Samaistuin moneen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes en siis ole monissakaan kohdissa ainut! :D

      Poista
  3. Tosi hauska postaus :) ! Voin samaistua noista 15/20, vaikka muutamat noista ois vähän mahdottomia mulle, kun oonhan vasta 16 ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 15/20 on jo aika paljon samaa, ilmeisesti meillä on muutakin yhteistä kuin vain nimi :D

      Poista
  4. Hei tää oli ihan huippu kiva postaus, pitääpä laittaa muistiin itellekin! :D Mäkään en oo luovuttanut verta vaikka kyllä haluisin...ja benjihyppykin on aina jäänyt tekemättä vaikka siihenkin ois kova hinku! Lähetäänhän siis joskus hyppäämään ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidänhän on monta vuotta pitänyt se yhdessä hypätä! Joko mennään? :D

      Poista
  5. Aivan loistava postaus :D verta en ole itsekään luovuttanut,tosin se johtuu ihan vaan kammosta asiaa kohtaan.. benjiäkään ei ole tullut koettua mutta en ehkä edes halua :D arkajalka jei.. mutta toi Road trip, tahtoo myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelot täytyy kohdata vai miten se meni? No ei vaan :D Jos ei tunnu siltä nyt, niin mikäs pakko se on - nuoria ollaan ja ehtiihän se mielikin ehkä muuttua! Road trippiä on vaikea pelätä ♥♥

      Poista