torstai 21. heinäkuuta 2016

10 syytä, miksi on huippua olla minä

Kymmenen syytä on vain pintaraapaisu siitä, miksi on huippua olla juuri minä. 
Tätä alunperin kirjoittaessa olin taas matkalla Tampereelle ja ulkona oli aivan ihana sää. Kirjoitusfiilis pomppasi junavaunun kattoon ja nyt haluankin jakaa teille hieman näitä positiivisia viboja, joita pienet aivoni ovat täynnä. Tämän julkaisu tosiaan "hieman" venyi, mutta jospa tämä piristäisi tätä sateita torstaita. Ainakin täällä Kuopiossa tämä sää kaipaa pikkaisen piristystä, tosi ankea ilma! 
Jos olette tehneet samanlaisia postauksia, joissa käytte läpi teidän hyviä piirteitä/asioista joista pidätte itsessänne, niin linkatkaahan tuohon alas :)

P6210070800

1. Osaan kuunnella ja keskustella
Pidän tätä positiivisena piirteenä itsessäni ja olen saanut joskus jopa kiitosta tästä. Tykkään kuunnella ystävieni pulmia ja pyrin auttamaan niissä parhaani mukaan. Tottakai joskus liika on liikaa, mutta silloinkin omaan mielestäni ihan hyvän pelisilmän. Osaan ajatella myös monelta kantilta asioita ja vaikka olisin erimieltä, pystyn kyllä ymmärtämään myös toisen kannan. Minulla on myös pitkä pinna, joten saa aika paljon tehdä, että menetän malttini täysin. Riidelleessä en kilju tai pahemmin huuda, ellei siihen olisi ihan tosi hyvää syytä (tai aivot ole muuten vain sekaisin). Juuri nyt en edes keksi mitään syytä käyttäytyä niin.

2. Olen luonnostaan blondi ja hoikka
Tykkään ulkonäöstäni. Minun ei tarvitsisi värjätä hiuksia, mutta välillä on kiva olla vielä vähän blondimpi. On ihan kiva olla myös hoikka ja pitkähkö - en valita. 

3. Osaan laittaa ruokaa
Ja vieläpä hyvää sellaista! Tämä on ehkä yksi niistä ainoista #vaimomateriaalia-kategoriaan kuuluvista asioista, joita minusta löytyy. Tykkään laittaa ruokaa usein muillekin kuin itselleni, sillä silloin siihen ruuan tekoon on vieläpä jokin motivaattori. Parasta on nähdä, kun ruoka maistuu syöjille ♥

4. En ole tyhmä, vaikka olenkin blondi
Hiustenvärihän ei oikeasti kerro mitään siitä, liikkuuko korvien välissä ajatuksia vai ei, mutta kovin usein ihmiset tuntuvat pitävän nättiä blondia hitusen typeränä. Olen kuullut siitä, kuinka jotkut ihmiset ovat yllättyneitä siitä kuinka fiksu voin olla. Kuulemma ei "näin nätit" yleensä ole kovin paljoa järjellä siunattuja. Veikkaan kuitenkin, että näissä kommenteissa on enemmän pohjalla ennakkoluuloja kuin faktoja.

5. Tulen toimeen koirien kanssa hyvin
Meillä on koirien kanssa jokin yhteys. Ehkä ne tajuaa, että minun kiinalainen horoskooppini on koira? Koirat ovat myös ehdottomasti minun lempielukoitani - voittaavat kissat kyllä 6-1. Hirveä koirakuume muutenkin menossa! Harmi, ettei nykyinen elämäntilanne anna aikaa nelijalkaiselle ystävälle.

P6210025 (1)800

6. Olen sosiaalinen
Tai räpätäti, ihan miten vaan. Pidän ihmisten kanssa juttelusta ja moikkaan aina kassaneitiä ja kiitän bussikuskia. Sain kuukausi sitten hyvät jutut junassa istuneen naisen ja hänen muksunsa kanssa, meni junamatkakin Pieksämäeltä Kuopioon paljon joutuisammin. Löydän helposti uusia kavereita, jokseenkin kyllä usein miespuolisia. Ei pahalla naiset, mutta miesten kanssa on helpompi tutustua ja porukkaan pääsee usein helpommin mukaan. Tottakai sitten joskus löytyy muitakin saman henkisiä muijia, mutta usein hekin liikkuvat silloin yksin uutena henkilönä samassa porukassa.

7. Osaan pyytää anteeksi ja tunnistan virheeni
Tämä on tosi tärkeä taito. Pyydän anteeksi usein ensimmäisenä, enkä osaa olla pitkävihainen kovinkaan kauaa. Vaikka pyytäisinkin anteeksi ensin, en silti tarkoita sillä sitä että hyväksyisin toisen sanomat asiat. Kun pyydän anteeksi, pyydän anteeksi omia sanojani tai käytöstäni ja ojennan sovinnon valkoista lippua. Yleensä kunnioitan riitojen vastapuolta sen verran, että tahdon osoittaa sen jollain tavalla, kuten juurikin tarjoamalla sovintoa osaltani.

8. Osaan pitää hauskaa myös ilman hirveää humalaa
Tottakai joskus saattaa meno olla hieman kovempi, mutta pystyn lähtemään baariin myös selvinpäin. Osaan myös lopettaa ajoissa, pääsisin aina yksin kotiin saakka. On kuitenkin tosi hyvä, että kovemmassa menossa pidetään kaverista huolta ihan varmuuden vuoksi. Itsellä noita rajumpia kertoja ei ihan kovin montaa ole, onneksi!

9. Jos haluan jotain, teen töitä sen eteen
Mikään ei tule ilmaiseksi, sen olen tässä elämässä oppinut - joskus kantapäänkin kautta. Vaikka joskus olen kuullut, miten "helppoa Tarun elämä on kun sitä ja tätä ja tuota" niin asiat on usein aika toisin miltä ne näyttää. Pinnan alta löytyy usein paljonkin työtä, josta ei tiedä kuin läheisimmät tai vain minä itse. Luovuttaminen saa minut itkemään.

P6210072800

10. Uskallan olla minä
Toista samanlaista Tarua ei ole olemassa. 
Olen loistava, koska olen juuri minä.
Olen loistava, koska en yritä olla muuta kuin minä.
Enkä halua olla kukaan muu kuin minä.


Kuvat: Bella Photo

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia sinusta :) Vähän naurahdin tuolle blondijutulle, ehkä hieman tuttu stereotypia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti muru <3 hahah onneksi en ole ainut jolle toi on tuttua :D

      Poista