lauantai 23. heinäkuuta 2016

Kuka elämääsi muuttaisi?

Tähän kysymykseen ei ole kuin yksi oikea vastaus. En itsekään aiemmin uskonut sataprosenttisesti tuohon oikeaan vastaukseen. Kuvittelin että se olisi joku muu, joka tavalla tai toisella antaisi elämälleni uuden suunnan. Muuttaisi elämääni, käskisi minun muuttua tai pakottaisi minut muuttamaan elämääni. Potkisi perseelle niinä hetkinä kun ei vaan jaksa, nostaisi sängystä ja pakottaisi eteenpäin. Pakottaisi syömään, soittamaan lääkäriin, lähtemään liikkumaan. Katkaisisi röökit, poistaisi väärien ihmisten numerot ja auttaisi pääsemään yli menneisyyden haamuista.
Olin niin väärässä, että ihan naurattaa.

Se olet sinä. Sinä itse. Yllätyitkö?
Tässä kevään ja kesän aikana olen muuttanut paljonkin elämääni ja asennettani itseäni kohtaan. Yllätyin itse, kun tajusin että muutoksen omaan elämääni ei tehnytkään kukaan muu kuin minä! Tottakai joidenkin muiden sanat ja teot olivat hieman laukaisevina tekijöinä, voisiko sanoa että alkumotivaatioina? Kuitenkin itse muutoksen laitoin minä alkuun ja ruokin tätä uutta Tarua ja ajattelutapaa aivan itse.
Eikä ole kyse siitä, että haluaisin näyttää muille kuinka pystyn, vaikka alkuun motivaationa oli näyttämisen halu. Mutta enhän minä kenellekään muulle kuin itselleni todista sitä, että pystyn muuttamaan elämääni. Eihän se ketään muuta niin paljoa kiinnostakaan kuin minua itseäni, itseäni varten minä täällä maailmassa hengitän. Kukaan muu ei ole minulle huutamassa että treenaa, älä polta tai että tavoittele unelmiasi. Ystävät tukevat kyllä, mutta he eivät minua pakota muuttumaan.
Minä itse pakotan, koska haluan itse niin.

_7110304800
Dress - H&M / Sneakers - Converse / Hat - BikBok / Sunnies - H&M
Kuva: Bella Photo

Älä muutu kenenkään muun kuin itsesi takia. Tämän parempaa elämänohjetta en osaa, enkä halua antaa. Ole siis oma itsesi ja kehitä itseäsi oman itsesi takia. Älä välitä, mitä mieltä muut ovat sinusta - välitä siitä mikä on hyväksi sinulle. Kuuntele itseäsi ja tee niitä asioita, jotka tekevät olosi iloiseksi ja kroppasi tuntumaan hyvältä. Älä pakota itseäsi sellaiseen, josta tiedät olevan enemmän haittaa kuin hyötyä. Onnellisuus on saavuttamisen arvoinen asia, mutta ei sitäkään liikaa kannata tavoitella. Hyvä olo riittää, sillä silloin huomaamatta onkin onnellinen. Ei sitä välttämättä tajua, ellei erikseen ajattele. Ei toisen tyytyväiseksi tekeminen tuo sinulle onnellisuutta, itsesi hyväksyminen ja omat onnistumisen ilosi sen tuovat.
Jos olosi on hyvä ja olet tyytyväinen elämääsi, etkä kaipaa muutosta - miksi silloin muuttua vaikka joku toinen käskisi?

Ole rehellinen itsellesi. Tiedät kyllä mikä on tervettä ja mikä ei. Tämä pätee niin ihmissuhteisiin kuin myös elämäntapoihin ja asuinpaikkaan. Se, että on hyvä olla ei ole vain parin asian summa ja hyvää oloa miinustavat aina ne hiertävät seikat. Miksi siis pitää jostain myrkyllisestä kiinni, joka vain satuttaa fyysisesti tai henkisesti? Miksi jäädä vanhaan, tuttuun ja turvalliseen kaupunkiin jossa ei viihdy, kun maailmasta löytyy tuhansia muita kaupunkeja?

Jos kenkä puristaa, löysennä nauhoja, ota pohjallinen pois tai hanki uudet kengät.


Oletteko samaa mieltä?

6 kommenttia:

  1. No nyt oli kyllä niin asiaa täynnä tämä postaus ja vieläpä todella taitavasti kirjoitettu! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, kehut piristää aina <3

      Poista
  2. Oon täysin samaa mieltä, ihana teksti ja kuva susta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, piristää nämä kommentit mukavasti kyllä päivää <3

      Poista
  3. Kirjoitit kyllä niin kauniisti ja hyvin<3 Tällaiset postaukset on vaan parasta luettavaa blogeissa :) Tuli niin hyvä mieli tästä! Mukavaa viikonloppua :)

    ♥ Xx http://jeannays.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hirmuisesti<3 ihana että oot tykännyt tästä! Tällaiset kommentit motivoi kirjoittamaan lisää, kun aina tässä on se paine että jaksaako kukaan lukea näitä lätinöitä :D

      Poista