maanantai 19. syyskuuta 2016

Kalenterin orja

Saan ahdistusta, jos minulla ei ole kalenteria mukana laukussa.
Kirjaimellisesti kannan sitä mukanani joka paikkaan ja selaan sen sivuja vähintään kolmesti päivän aikana. Aivan kun odottaisin sinne ilmestyvän raksit tekemättömien hommien kohdalle itsestään. Kalenterini on minulle myös tehtävälista, muistivihko ja suttupaperi. Olen käytännössä naimisissa sen kanssa, ilman sitä en pysty ja uskalla sopia uusia menoja. Niinä päivinä, kun kalenterini on syystä tai toisesta jäänyt kotiin, kuulostan aivan mieheltä, jonka tarvitsee odottaa vaimon mielipide menoihin ennen sopimista. Minulla tuota vaimon virkaa toimittaa vain hopeakantinen kalenterini.

Olen todellinen kontrollifriikki.
Pitäisi opetella syksyisinkin hieman hellittämään tuon minuuttiaikataulun kanssa. Jotenkin vain nämä syksyn velvollisuudet, kuten koulujen ja treenien alkaminen, opiskelijabileet, tuutorointi, työt ja muut, vaativat kalenteria. Minun päähäni ei vaan mahdu jokainen meno tai muistettava asia. Minun on pakko saada tietää ja muistaa omat menoni parisen viikkoa eteenpäin ja rakastan (ja samalla vihaan) suunnittelua. Tämä ei toisaalta ole kovin hyvä asia, sillä välillä minua ahdistaa olla tietoinen omista täysistä aikatauluistani. Vielä kun lisätään yhtälöön tieto muiden menoista ja siitä, kuinka ristiin aikataulut voivat mennä niin stressipommi on valmis. Kabum!

jouP9050018

Kesällä kaikki oli toisin.
En kantanut kalenteria mukanani ja pärjäsin varsin loistavasti. En stressannut enkä pahemmin suunnitellut huomista, saatikka seuraavaa viikkoa. Menojakin oli kyllä puolet vähemmän, enkä haalinut vapaapäiville välttämättä mitään kovin tähdellistä tekemistä. Saatoin päättää samana päivänä lähteväni reissuun ja paalustani en ollut aina edes varma. Ai että kaipaan niitä hetkiä, kesällä olin rentoutuneempi kuin koskaan. Osasin hellittää ja elin hetkessä - olin aivan erilainen Taru kuin nyt. Tykkään kummastakin puolestani, mutta Kesä-Taru oli kyllä sata kertaa rennompi muija kuin tämä syksyisin heräävä Gepardilifestyle/minuuttiaikataulu-Taru.

jouP9050024
Knit - Vero Moda / Jeans - Gina Tricot / Top - Vero Moda / Shoes - So What / Bag - Michael Kors / Necklace & Bracelet - Guess / Fitness Tracker - Polar
jouP9050045 jouP9050048
Kuvat: Kata

Tein tänään ja eilen syksyn ennätyksen: en katsonut kalenteria yli vuorokauteen.
Sunnuntain pyhitin rentoutumiselle, enkä suostunut ajattelemaan kiirettä, stressiä ja tekemättömiä asioita. Yhtä koulutehtävää tein eteenpäin, mutta vain siksi koska huvitti. Sillä tehtävällä ei ole mikään kiire, mutta oli kiva saada sitä eteenpäin. Eipähän tule myöhemmin sen kanssa stressiä!
Minun pitäisi pyrkiä pitämään kerran viikossa tuollainen rentoutumispäivä, jolloin jätän kalenterin piiloon koko päiväksi. Vosin kerran viikossa koittaa elää hetkessä ja ilman tarkkoja suunnitelmia sekä koittaa olla murehtimasta ja stressaamasta tulevaisuudesta. Ehkäpä saisin osan Kesä-Tarun stressittömyydestä ja rentoutuneesta fiiliksestä takaisin.

Stressitöntä viikkoa kaikille ♥

2 kommenttia:

  1. Heii täällä toinen gepardilifestyleä elävä tyyppi! :D Mua välillä naurattaa, kun kattoo kalenteria pari viikkoa eteenpäin ja hoksaa, että eipä paljoo jää aikaa relaamiselle.. Siitähän ei voi syyttää muuta kuin itseään, että haalii kaikenmaailman menoja päivät ja viikot täyteen.. Toisaalta tuntuu hyvältä, että saa paljon aikaiseksi, mutta välillä sitä polttaa kynttilää molemmista päistä!

    Tää oli kyllä hyvä postaus ja muistutus siitä, että pitäs välillä muistaa kirjottaa kalenteriin myös sitä omaa aikaa! ;)

    VastaaPoista
  2. Välillä kyllä tuntuu hassulta, kuinka pieni kirjanen voi olla niin tärkeä ihmisen elämässä :D Mäkin hankin kalenterin mutta siihen ei kyllä ole minkäänlaista pakkomiellettä tullut vielä, hah! Koitahan välillä elää ilman kalenteria niin saat viettää omaakin aikaa :)♥

    VastaaPoista