maanantai 28. marraskuuta 2016

Oma tila, oma rauha.

"Miten sä jaksat asua porukoillasi?"
Tuota kysymystä kuulen nykyään aika usein. Muutin marraskuun alussa väliaikaisesti takaisin vanhempieni luokse. Ratkaisu oli oikea tähän elämäntilanteeseen, jossa en ole varma, mihin suuntaan jatkan opiskeluiden jälkeen. Ratkaisu oli myös taloudellisesti ja osin myös henkisesti hyvä ratkaisu, sillä nyt kotihommat jakaantuvat neljän hengen kesken. Huonekalut minulta olisi löytynyt vaikka kaksioon, mutta esimerkiksi pyykinpesukonetta en omista ja tiskaamista käsin en voi pahemmin sietää. Ei minulla ole sellaiseen kunnolla edes aikaakaan. Muuttaminen yksiöön, sen ihanan kolmion jälkeen, olisi siis ollut varmasti yhtä suuri shokki kuin tämä nykyinen ratkaisu.

Hyvien asioiden rinnalla tulevat nämä muutamat yhteiselon miinukset.
Vaikka olenkin sosiaalinen ja viihdyn ihmisten seurassa paremmin kuin yksin, tarvitsen silti välillä aikaa ihan itselleni. Silloin en halua kuulla, kuinka muiden päivät menivät töissä tai koulussa. Silloin minua ei huvita kuulla, mitä mausteita illalla tarjottavaan ruokaan laitetaan, miksi jotain pahvilaatikkoani on siirretty muutama metri, missä verkkokaupassa on parhaimmat alet enkä halua vastata kysymyksiin mitä tein viikonloppuna, mitä teen huomenna tai missä olen ensi viikolla. Välillä tarvitsen ympärilleni kuplan, jonka sisällä olen vain minä.

Oma aika

Kuplassani on ihanan hiljaista.
Raskaan viikon päätteeksi en halua kuulla mitään muuta kuin niitä asioita, joita haluan kuulla. Vietän vapaa-aikaani paljon kavereideni luona leffoja katsellen, sillä silloin minun ei tarvitse olla sosiaalinen enkä loukkaa ketään olemalla hiljaa.
Hiljaisuus ei todellakaan ole yliarvostettua, vaikka joskus harvoin pahimpina Duracellpupupäivinä, se voi tuntua jopa ahdistavalta. Kesällä opin nauttimaan omasta ajastani ja tilastani, mutta nyt etenkin oma tila on menetetty - omasta tahdosta. Onneksi tilanne on kuitenkin väliaikainen, ja pääsen vielä joskus nauttimaan yksinelosta enemmän kuin tarpeeksi ja varmasti kyllästymiseen saakka.

Miten siis jaksan?
Hyvin.
Kommunikointi uusissa tilanteissa on hyvin tärkeää, koska sillä tavoin välttää turhat riidat ja väärinymmärrykset. Kerroin vanhemmilleni jo alussa, että tulen tarvitsemaan omaa tilaa ja välillä en jaksa vaihtaa koulupäivän jälkeen sen enempää kuulumisia. Olen kuitenkin jo tavallaan aikuinen, minulla on oma elämä ja olen tottunut toimimaan näiden parin vuoden aikana omalla tavallani. Kun taloudessa on kolme aikuista ja yksi teini-ikäinen tyttö, on yhden asian tekemiselle ainakin neljä erilaista tapaa. Koska meidänkin perheessä ollaan jo totuttu tekemään jokainen asiat omalla tavallaan, voivat tavat johtaa väistämättä yhteentörmäyksiin. Tähän voi valmistautua vain tiedottamalla omista toimintatavoistaan muille, kuten itsekin tein oman tilan ja ajan tarpeen kohdalla. Vältyimme näin tilanteelta, jossa perhe olisi kokenut minun käytökseni loukkaavana tai töykeänä. Se ei nimittäin ole tarkoitus, tarvitsen vain omaa tilaa ja omaa rauhaa.


Miten te koette oman rauhan merkityksen?
Onko täällä muita, jotka ovat paluumuuttaneet vanhemmilleen hetkeksi?

8 kommenttia:

  1. Ihana teksti <3 Itte kans tykkään siitä omasta rauhasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Kukapa ei omasta rauhasta tykkäisi :)

      Poista
  2. lienen saman ikäinen kuin sinä, enkä ole vielä lähtenyt vanhemmilta. Syynä on opiskelupaikan saamattomuus, kotipaikkakunnalla oleva osa-aikainen työpaikka ja pitkä sairastaminen. ei olisi ollut taloudellisesti tai muutenkaan järkevää hankkia asuntoa kotipaikkakunnalta, saati sitten muuttaa johonkin kaupunkiin vailla työ- tai koulupaikkaa. Sairastaessani en olisi jaksanut hoitaa taloutta yksin. On mielestäni myös järkevämpää säästää työstä saadut rahat opiskelua varten sen sijaan, että käyttäisin ne vuokraan. Kuulen kyseenalaistamista viikottain, ja vaikka syyni ovat mielestäni perusteltuja, muut ihmiset eivät pidä kotona asumistani järkevänä. leimaudun loisivaksi nuoreksi joka ei osaa tai tajua itsenäistyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmiset eivät välttämättä ymmärrä, jos ei omalle kohdalle kyseistä tilannetta satu. Toivottavasti voit hyvin ja minä ainakin uskon, että osaat tehdä oikeat ratkaisut elämässäsi. Itseäsi varten sinä elät, et miellyttääksesi muita :)♥

      Poista
    2. oot ihana <3 kiitos!

      Poista
  3. Amazing post, and beautifuil photo*
    Great blog! I'm following you! Follow back? ***
    http://omundodajesse.blogspot.pt

    VastaaPoista
  4. Voi että, klikkasin tänne Sallan blogissa ja tulin hyvälle tuulelle tuosta bannerikuvasta, kaunis! Lueskelin useamman postauksen taaksepäin, aika hurjaa luettavaa olivat nuo narkolepsiajutut! Tsemppiä kovasti sen kanssa elämiseen. Itse otsikkoon, lähdin kotoa 15,5 vuotta sitten eri kaupunkiin ja pitkäksi aikaa vielä eri maihinkin, enkä ole kotiin palannut kun kyläilemään sen koommin. Oikein hyvää viikon jatkoa Taru!

    VastaaPoista