tiistai 13. joulukuuta 2016

Yhden shotin sääntö

Tapahtui eräänä kauniina aamuna...
Herään puhelimen hälytykseen, käsi puutuneena kaverini sängystä. Suuni on kuiva ja haistan itsekin, miten hirveältä hengitykseni haisee. En millään jaksaisi nousta ylös, mutta tällä kertaa minulla ei ole muuta mahdollisuutta. Koko kehoni tärisee ja voin pahoin. Sängyn vieressä on kaksi pizzalaatikkoa, toinen minun ja toinen ystäväni, joka vaikeroi vieressäni valittaen pahaa oloa. Raahaudun suihkuun, jotta en haisisi koulussa aivan liikaa vanhalta viinalta ja tuhkakupilta. Koitan päänsärkyni ylitse muistaa, mitä edellisenä iltana tarkalleen tapahtui. Osa muistikuvista on vain välähdyksiä, mutta erityisen tarkkaan muistan sen ensimmäisen tequilashotin, jonka kumosin kurkkuuni heti ensimmäiseksi baariin päästyäni. Tavoitteena oli rynnäkkökänni ja saavutin tavoitteeni.
Nyt aamulla kärsin valinnastani.
Krapula.

Yksishotti1

Vihaan krapulaa.
Tosin, kukapa siitä olosta muka oikeasti tykkäisi. Aloitustarina ei ole kuvaus miltään yhdeltä ja oikealta aamulta, mutta kokemuksen kera se on valitettavasti kirjoitettu. Olen myös aika varma, että lähes jokainen kokee jossain vaiheessa elämäänsä krapulan ja sen tuoman "en juo enää ikinä"-fiiliksen. Rehellisesti, krapula pilaa päivän. Krapulassa ei voi urheilla, suussa maistuu kakka, väsyttää ja vähintääkin on heikko olo tai päätä särkee. Itselläni kaksi ensimmäistä AMK-vuotta olivat bilettämisen osalta aika rankkoja, sillä tykkäsimme käydä porukalla kaikenmaailman kissanristiäisissä. Tykkääminen ei tähän päivään mennessä ole vähentynyt, mutta ajatusmaailma on hieman niiltä ajoilta muuttunut.

Alkoholi kuuluu vahvasti suomalaisten hauskanpitoon ja juhlintaan.
En ole itse kovin monissa bileissä käynyt, joissa ei olisi ollut mahdollisuutta nauttia alkoholia. THL:n Suomi Juo-julkaisun mukaan suomalaiset juovat eniten viikonloppuiltaisin ja että Juhannuksena ja vappuna Suomen alkoholinmyynti on korkeimmillaan. Julkaisun pohjalla on käytetty THL:n tekemää tutkimusta suomalaisten alkoholinkäytöstä. Julkaisu oli muutenkin mielestäni varsin mielenkiintoinen ja opettavainen, kun olen tässä viimeaikoina pohtinut omaa suhdettani alkoholiin. Jos pienet faktat suomalaisten alkoholinkäytöstä kiinnosaa, niin kannattaa lukaista. Julkaisusta kävi muun muassa ilmi, että Pohjanmaalla alkoholia kulutetaan vähemmän kuin muualla Suomessa, mikä johtuu vähäisestä viinin käytöstä.

Ilman humalaakin voi lähteä tanssimaan.
En pysty juomaan alkoholia lääkitykseni takia paljoa lainkaan, joten olen aikalailla väistämättä jokainen lauantai-ilta ja lähes jokaisissa opiskelijabileissä täysin vesiselvä. Joskus saatan juoda ystävien kanssa siiderin tai lasin viiniä. Baareissa minulla on tapana juoda yksi kossu (koska se on hyvää) tai drinkki. Loppuajan, tanssimisen tai höpöttämisen lomassa, lipitän kahvia, vettä ja limpparia vuorotellen. Eli humalaan asti joka tapauksessa en niillä annosmäärillä pääse, enkä haluakaan. Tuollaisina iltoina en ole autolla liikenteessä, jos olen autolla niin en juo. Auto tai lääkkeeni eivät silti estä minua pitämästä hauskaa tai tanssimasta jalkojani rakkuloille.
Hauskanpitohan on se tärkein asia juhlimisessa, eikä se alkoholi.

Yksishotti2

Kutsun tätä tapaa juoda Yhden shotin säännöksi.
Vaikka en juo paljoa, enkä ole oikeastaan koskaan missään humalassa, olen silti hyvää ja hauskaa seuraa. Koen olevani oikeastaan mukavampaa seuraa selvinpäin kuin humalassa. Minua ei tarvitse vahtia, en puhu humalapäissäni ohi suuni ja tanssilattialla pysyn erittäin hyvin pystyssä omin jaloin. Annan selvinpäin fiksumpia neuvoja ja pystyn tarvittaessa auttamaan kaveria jos on tarvis.
Aamuisin herään mieluummin hyväntuoksuisena ja ilman darraa. On myös paljon mukavampi, kun muisti ei pätki edelliseltä illalta. Hauskoja muistoja on vaikea muistella, jos muisti on mennyt ja tapahtumia ei alkoholin takia muista. Krapulattomuus tekee myös bileiden jälkeisestä päivästä paljon kivemman ja tehokkaamman.

En myöskään pidä itsenäni parempana ihmisenä, vaikka saatan lähteä baarista autolla kotiin.
Jokainen bilettää tyylillään ja suurin osa tuntemistani ihmisistä tietävät kyllä, missä heidän rajansa juodessa menee. Promillet veressä eivät tee ihmisestä rasittavaa, vaan se, että henkilö juo aivan liikaa. Silloin henkilö on jo muidenkin keskikaljaa nauttivien silmissä rasittava ja mahdollisesti jopa hieman nolo. Oikeastaan, juovien ihmisten asenteet limulinjalaisia kohtaan ovat usein voimakkaampia kuin limulinjalaisten asenteet juovia kohtaan. Tuntuu siltä, että välillä selvää henkilöä pidetään automaattisesti tylsänä ja ulkopuolisena muusta, hieman humalaisesta, porukasta. Lauseet "en mä nyt selvinpäin baariin lähtisi", "miten sä kestät humalaisia selvinpäin" ja "ei ole järkeä mennä baariin, jos ei juo" ovat tulleet tutuiksi tässä viimeaikoina. Onneksi tuollaista asennetta ei läheisillä ystävilläni tai kavereillani ole, joiden kanssa käyn viihteellä!

Bilettäminen on mielestäni vain fiiliksestä kiinni, eikä tanssiminen tanssilattialla vaadi oikeasti alkoholia. Se vaatii vain hyvää ja rentoutunutta fiilistä!